EU-mepit vaativat kaikkiin puhelimiin sopivaa yhteistä laturia – kaksi olennaista hyötyä
Eurokansanedustajien mukaan pitäisi kehittää laturi, joka sopii kaikkiin älypuhelimiin ja muihin kannettaviin laitteisiin eli esimerkiksi tabletteihin ja e-kirjojen lukulaitteisiin. Asia selviää EU:n tiedotteesta.
Kaikkiin eri laitteisiin sopiva laturi vähentäisi elektroniikasta tulevaa jätettä ja helpottaisi kuluttajien elämää, mepit toteavat maanantain täysistuntoa koskevassa tiedotteessa.
Samanlaisia vaatimuksia aiemminkin
EU peräänkuulutti vastaavanlaista toimintaa jo vuonna 2014. Eurokansanedustajien mielestä komissio ei ajanut asiaa eteenpäin tarpeeksi hanakasti. Mepit toteavat tiedotteessa, että vapaaehtoiset sopimukset toimialan eri toimijoiden välillä eivät ole tuottaneet toivottuja tuloksia.
Arvioiden mukaan vanhat laturit tuottavat vuosittain yli 51 000 elektronista jätettä.
Lähde: Europarl.europa.eu
Uusimmat
-
13:02
Pertti oli tuomassa Nokian kännyköihin ominaisuutta, joka mullisti pelin: "Hullun rohkeutta"
-
12:58
Eero Hirvonen nousi hiihto-osuudella – jäi kauden parhaastaan
-
12:54
Filippiinit huolestui yli 135 kiinalaisaluksesta rannikollaan
-
12:47
Häikäisevä suomalaistulos maratonilla – Camilla Richardsson murskasi Suomen ennätyksen
-
12:19
Suomalaisnaisilla karmaiseva tulos viestissä – vain Kazakstan jäi taakse
-
11:51
Helmareiden pelaajan gaalailta venähti – ulos maajoukkueesta
-
11:41
Time-lehti valitsi Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet -elokuvan vuoden parhaaksi
-
11:35
Junaliikenne sekaisin Etelä-Saksassa
-
11:31
Helena Petäistön kolumni: Modernin ajan Metternich – kukaan ei ole saavuttanut Kissingerin jälkeen vastaavaa statusta
-
11:30
Putous-juontaja Niina Lahtinen paljastaa hankalimman asian pestissään – eikä se ole pokan pitäminen
-
11:20
Miksei kenenkään puhelinnumero ole 040 123 4567? Tällainen on logiikka kännykkänumeroiden taustalla
-
11:17
Norjan supertähden vauhti on romahtanut – asiantuntija ei usko selitystä
-
11:07
Kolmivuotias päätyi matkalaukkuhihnalle lentokentällä – vaarallinen matka tallentui kameroihin Chilessä
-
11:00
Eero Hirvoselta vahva loikka – säilytti saumat palkintopallille
-
10:35
Kohu velloo kuningas Charlesin ja prinsessa Catherinen ympärillä – Harryn ja Meghanin reaktiota odotetaan: "Hiljaisuus on korvia huumaavaa"
-
10:22
Miesten välisestä seksistä aiheutunut verenluovutusrajoitus poistuu huomenna
-
10:15
Hiihtoa vaivaava ilmiö ärsyttää ruotsalaisia – suoraa kritiikkiä kilpailijoille: "Voimme yhtä hyvin lopettaa"
-
10:13
KSML: Kuskin ohitusyritys vastaantulevien ohituskaistalla johti turmaan Viitasaarella – pieni lapsi loukkaantui vakavasti
-
10:02
Aselepo päättyi, Israel kertoo yli 400 iskustaan Gazaan – MTV seuraa sotaa
-
09:47
Iskeekö yskä aina pakkasessa ulkoillessasi? Lue syyt ja keinot pakkasköhän ehkäisyyn
-
Lataa lisää