Mainos

EU-komissio ehdottaa passeille uusia turvallisuusvaatimuksia

EU:n komissio ehdottaa passeille entistä tiukempia turvallisuusvaatimuksia.

Tänään Brysselissä julkistetun ehdotuksen mukaan passeihin tulisi ainakin digitaalinen kasvokuva. Jäsenmaat voivat halutessaan lisätä passeihin, viisumeihin ja oleskelulupiin myös sormenjäljet.

EU-maiden johtajat päättivät passien turvallisuusvaatimuksien kasvattamisesta huippukokouksessaan Kreikan Thessalonikissa kesäkuussa 2003. Taustalla on Yhdysvaltojen syyskuun 2001 terrori-iskujen jälkeen esittämä vaatimus, että sinne pyrkivien matkustajien passeissa on oltava niin kutsutut biometritunnisteet.

Alun perin ehdotettiin, että tunniste olisi esimerkiksi silmän iiris, mutta sitä ei EU:n komissio nyt ehdota.

Ehdotus passien biometritunnisteista menee myöhemmin keväällä EU:n jäsenmaiden ministereistä koostuvan neuvoston käsiteltäväksi ja myöhemmin Euroopan parlamentin käsittelyyn.

Passien turvallisuusvaatimusten muuttaminen koko Euroopan tasolla kestänee vielä pitkään.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.