Etkö saa unta? Testaa tätä absurdilta kuulostavaa nukahtamisvinkkiä

Valitettavasti tässä nukahtamisvinkissä kyseessä ei ole viinin juominen, mutta voihan sitäkin kokeilla varmuuden vuoksi.

Kaikki nukahtamisen kanssa joskus kamppailleet tietävät, kuinka rasittavaa sängyssä pyöriminen voi oikein olla. Kello käy ja tiedostat koko ajan, että valvominen on pois alati lyhenevistä yöunistasi. Jos luulit jo kokeilleesi joka ikisen nukahtamisvinkin, olet väärässä. Tätä unitutkija Glenn Landryn kehittämää menetelmää et ole taatusti vielä kokeillut.

Landry kehottaa nimittäin pukemaan aurinkolasit päähän ennen nukkumaanmenoa.

Aurinkolasit luovat aivoillemme illan

Aurinkolasien käyttäminen tuo ratkaisun nykyajan ihmisten tyypilliseen ongelmaan; siniseen valoon. Tuijotamme iltaisin tietokoneita, puhelimia ja televisiota, joiden tuottama sininen valo saa sisäisen kellomme helposti sekaisin. 

– Kahta tuntia ennen haluttua nukahtamisaikaa puen aurinkolasit päähäni. En siksi, että tulevaisuuteni olisi niin valoisa, vaan siksi, että yritän välttää valoa. Tällä tavoin yritän kertoa sisäiselle kellolleni, että on ilta, Landry selittää. 

Miehen mukaan henkilöillä, jotka eivät näe riittävästi päivänvaloa, voi olla vaikeuksia nukahtaa iltaisin. Aivot eivät saa päivän aikana vihjeitä siitä, pitäisikö niiden olla hereillä vai unessa. Kun tähän lisää elektroniikan tuottaman valon, soppa on valmis. Tämä on huono uutinen etenkin meille Pohjolan kaamoksessa eläville, joiden kannattaakin ainakin testata miehen lupaamaa vinkkiä. Kokeileminen ei maksa mitään!

Jos aurinkolasit eivät tuo toivottua tulosta, kokeile seuraavia vinkkejä. 


Lähde: Esquire

Lue myös:

    Uusimmat