Etelä-Suomen avi tiukentaa koronarajoituksia – kiistakapulana olleet kuntosalit voivat edelleen olla auki alle 10 hengelle
Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi) valmistelee tiukennuksia koronarajoituksiin. Päätöksiä tehdään kokoontumisrajoituksista, tilojen terveysturvallisen käytön varmistamisesta ja tilojen sulkemisesta, avi kertoi tiedotteessa keskiviikkona.
Tällä haavaa muun muassa yleisiä saunoja ja kuntosaleja koskeva päätös tilojen sulkemisesta on voimassa pääkaupunkiseudulla sekä Järvenpään, Kauniaisten, Keravan, Kirkkonummen, Sipoon ja Tuusulan alueella. Sisätiloja on avin mukaan kuitenkin mahdollista käyttää, jos niissä on samanaikaisesti enintään kymmenen asiakasta tai osallistujaa.
Seuraavaksi samanlainen päätös koskisi koko Hus-aluetta ja se olisi voimassa 8.–14. maaliskuuta.
Myös kokoontumisrajoituksia ollaan tiukentamassa niin, että koko Etelä-Suomeen tulee voimaan enintään kuuden henkilön rajoitus. Tällä haavaa suurimmassa osassa Etelä-Suomen aluetta on voimassa avin määräys, jonka mukaan yleisötilaisuuksissa ja yleisissä kokouksissa saa olla enintään kymmenen ihmistä
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella raja on kuusi ihmistä.
Etelä-Suomen avin on tarkoitus tiedottaa päätöksistään torstaina.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää