Etelä-Suomeen varoitus huonosta ajokelistä – myös kävelijöiden syytä olla tarkkana

Auton ikkunan panssarijäästä ei ollut vastusta vantaalaisen Pekan nyrkille 0:22
Auton ikkunoihin kertyneen panssarijään poistaminen voi olla todella takkuinen operaatio. Vantaalainen Pekka näyttää videollaan, kuinka ongelma ratkesi ainakin auton oikean sivuikkunan kohdalla kuin itsestään.

Etelä-Suomessa ja käsivarren Lapissa varoitetaan huonosta liikennesäästä, kertoo Ilmatieteen laitos. Sama varoitus on voimassa myös Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Suomessa ja Etelä-Savossa.

Huono ajokeli johtuu lumisateesta sekä paikoin jäätävästä tihkusateesta ja sään lauhtumisesta. Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Helena Laakson mukaan lumisateet ovat kuitenkin heikkenemässä tänään.

Varsinais-Suomessa ja Ahvenanmaalla varoitetaan mahdollisesti vaarallisesta jalankulkusäästä. Laakson mukaan lauha lämpötila on liukastanut väylät vaarallisiksi jalankulkijoille.

Alkuviikosta lumisateita

Huomenna Suomeen tulee uusia lumisateita ja huono ajokeli jatkuu. Laakson mukaan alkuviikko näyttäisi menevän lumisateiden ja niiden myötä huonon ajokelin merkeissä.

– Loppiaisena eli torstaina korkeapaine voisi vähitellen vahvistua lännestä ja lumisateet heiketä. Perjantai voisi olla jo vähän poutaisempi päivä, Laakso kertoo.

Viikonlopulle on kuitenkin luvattu uusia lumisateita.

Poliisikin varoitteli huonosta kelistä: 

Lue myös:

    Uusimmat