Espoolaismiehen uskomaton tuuri: Ensin potkut, sitten miljoonavoitto

Espoolaismiehellä oli kirjaimellisesti onni onnettomuudessa.

– Minulla oli yt-neuvottelut takana ja työttömyys edessä. Ikää ja terveysongelmiakin on, joten työllistymisnäkymät eivät olleet mitenkään valoisat. Silloin mentiin apeissa tunnelmissa, mies kertoo Veikkauksen tiedotteessa.

Synkästä tulevaisuudesta huolimatta onni potkaisi toukokuun lopussa: Viking Loton arvontakone sylki putkeen juuri samat numerot kuin miehellä oli kupongillaan.

– Numerot olivat isoja: 12, 36, 37, 39, 42 ja 48. Tiesin jo siitä, että täysosumia ei voi olla paljon, kertoo mies, joka on täyttänyt lottorivejä 1970-luvun alkupuolelta eli Loton käynnistymisestä asti ja pelannut Viking Lottoakin melkein viikoittain.

Verkkopalvelu veikkaus.fi:ssä hetken mielijohteesta tehty rivi sai mieheltä jatkoaikaa, sillä siihen liittyvä Jokeri-numero miellytti silmää.

– No, voitto tulikin sitten Jokerin ”sivutuotteella”, mies naureskelee.

Vierailu työpaikan henkilöstöosastolla oli yli 1,2 miljoonan euron voittaneena huomattavasti rennompaa kuin olisi ollut ilman sitä. Neuvottelut eropaketin yksityiskohdista ja töiden lopettamisen ajankohdasta sujuivat kepeissä tunnelmissa.

– Moni työkaveri sanoi, että kerrankin meni voitto oikeaan osoitteeseen.

Hankintalistalla BMW ja Corvette

Mielenrauhan lisäksi voitto antaa mahdollisuuden toteuttaa unelmia. Vuokra-asunto vaihtuu omaan omakotitaloon tai rivitalohuoneistoon.

Myös auto kuuluu hankintalistalle.

– Autot on päätetty, niitä tulee kaksi. Toinen on neliveto-BMW, hieman yli 250 hevosvoimaa eli se on perhe- ja talviauto. Toinen auto tulee olemaan Corvette C5, jonka teholukemat ovat taatusti riittävät.

Voitto mahdollistaa myös ajokortin tyttärelle sekä matkustelun.

– Vahva ehdokas on safari Afrikan savanneilla. Ja koska luonto ja eläimet kiinnostavat, Galapagos-saaret ja Madagaskar kiinnostavat myös.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat