Esimiehen erikoinen päätös: Nainen sai potkut, koska oli "liian hyvännäköinen"

Sen jälkeen, kun esimies oli kommentoinut naisen ulkonäköä ja antanut hänelle potkut, hän pyysi naista treffeille. 

Englantilainen Emma Hulse kertoo saaneensa potkut lontoolaisesta televisioyhtiöstä sen jälkeen, kun häntä kommentoitiin "liian hyvännäköiseksi". Freelancerina työskentelevä nainen oli ehtinyt vasta saapua työpaikalle, kun uusi esimies oli kehottanut naista poistumaan. Esimiehen sanojen mukaan nainen sopisi paremmin catwalkille kuin työpaikalle. 

Nainen ei itse ymmärrä irtisanomisperusteita lainkaan. 

– Minulla oli huulipunaa, mutta oman näkemykseni mukaan se ei ollut epäasiallista. Minulla oli päälläni paita ja housut, enkä todellakaan näyttänyt sopimattomalta, Hulse kertoo ja lisää, että irtisanomisen jälkeen esimies oli pyytänyt hänen puhelinnumeroaan ja ehdottanut lasillista. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Hulse kertoo olevansa erittäin pettynyt yhtiöön, joka palkkaa ihmisiä ainoastaan ulkonäön perusteella. 

– Ehkä yhtiö palkkaa vain tavallisen näköisiä ihmisiä, enkä näyttänyt siltä. Ehkä olin häiriötekijä, Hulse kertoo.

Esimiehen palveluksia ei enää käytetä

Nainen kertoo työskentelevänsä useiden eri yhtiöiden palveluksessa, eikä kukaan ole koskaan ennen lähettänyt häntä kotiin tämän kaltaisiin syihin vedoten.

Televisioyhtiön omistaja Adam Luckwell kertoo, että erikoisella tavalla toiminut päällikkö ei enää työskentele heidän palveluksessaan. Mies ehti työskennellä yrityksessä alle kolmen kuukauden ajan. 

– Meidän näkemyksemme mukaan hän (päällikkö) ei sopinut meille, ja jotkut hänen teoistaan eivät olleet linjassa yhtiön linjausten kanssa, Luckwell selittää.

Luckwell kertoo, ettei itse ollut tietoinen Hulselle aiheutuneesta tilanteesta, mutta pyytää häneltä nyt anteeksi tapahtunutta.

Lähde: Indepedent

***

Lue myös:

    Uusimmat