Eroavatko suomalaiset liian helposti? Asiantuntija vastaa
Moni parisuhde päätyy eroon – osa hyvin raskain ja osa hieman keveämmin perustein, mutta eroavatko suomalaiset liian helposti?
MTV Lifestyle otti selvää, millaiset syyt painavat taustalla suomalaisten päätyessä eron partaalle. Psykologi Ilona Rauhalan mukaan suomalaisilla on usein hyvät perustelut eroamiselle.
– Minulla ei ole sellainen tunne, että liian heppoisin perustein erotaan. Päinvastoin tuntuu, että ihmiset miettivät asioita erotilanteessa aika monelta kannalta ja moni saattaa pitkittääkin eroa todella pitkään, Rauhala toteaa.
– Toki on niitäkin, jotka tavallaan eroavat liian heppoisin perustein, mutta minä uskon, että eron taustalla on aina jokin perusteltu syy, Rauhala kertoo.
Psykologi muistuttaa, että nykypäivänä mahdollisuudet oman elämän rakentamiseen eron jälkeen ovat parantuneet tasa-arvon toteutumisen myötä. Tämä on johtanut siihen, että moni uskaltaa laittaa oman henkisen hyvinvointinsa edelle elämässään.
– Tänä päivänä meillä on varaa erota ja ihmisillä on siihen todella mahdollisuus: kenenkään ei tarvitse jäädä huonoon suhteeseen. Onko se sitten liian heppoinen peruste erota, että ihminen ei halua jäädä huonoon suhteeseen? Rauhala kysyy.
Lue myös:
Heli Kuitunen, heli.kuitunen(at)mtv.fi
Uusimmat
-
22:43
EU-parlamentti haluaa estää Unkarilta EU-puheenjohtajuuden ensi vuonna – "Viktor Orban näyttää yhä elävän kuvitelmassa..."
-
22:32
Onko sähköpotkulaudoilla ikärajaa?
-
22:14
Hallitusneuvottelujen sopua ulko- ja turvallisuuspolitiikasta hiertää enää kiista kehitysyhteistyön leikkauksista
-
22:07
Gasellit-yhtye muistelee ikimuistoisimpia festarimuistoja: "Pelasimme aamukuuteen asti"
-
21:34
Suomeen kaavailtu jättimäisiä vetyhankkeita – riittääkö niille sähköä?
-
21:30
Janette Lepistö huimaan merkkipaaluun Superpesiksessä
-
21:19
Seurapomolla keitti täysin kiinni – huristi pyörätuolilla huutamaan tuomarille keppiään heristäen
-
21:01
Kansainvälisten artistien keikkapalkkiot ovat kasvaneet huimasti – Ruisrockin promoottorin mukaan taustalla monta syytä
-
20:58
Jasper Pääkköselle yllättävä kutsu Lappiin, sai tiedon MTV:ltä häämatkallaan – näin hän vastaa ja esittää toiveensa kutsujalle
-
20:38
Merja Ylä-Anttila kertoo, miten leikkaukset vaikuttaisivat Ylen toimintaan: "Ei se millään juustohöylällä tule"
-
20:13
Italialaismies teki huimapäisen ennätyksen – näin sujuu nuorallakävely 137 metrissä
-
20:02
SM-liigasta tuttu maalitykki siirtyy KHL:ään
-
20:00
Salkkarit-poliisit hämmentyvät hälytystehtävässä: "Mitä helvettiä?"
-
19:58
Juniori löi toista jalkapallo-ottelussa – 15-vuotias poika kuoli
-
19:56
Saksa määräsi Venäjän konsulaatteja suljettavaksi maaperällään – MTV seuraa sotaa
-
19:04
Tämän takia Game of Thrones -tähti Pedro Pascal sai innokkailta faneiltaan silmätulehduksen
-
19:01
Eläinsuojeluhdistys kertoo "älyttömästä määrästä" loukkaantuneita siilejä – "Robottiruohonleikkurit kieltäisin lailla"
-
18:58
Jahtaamistilanteesta kehkeytyi epäilty törkeä ryöstö – poliisi pyytää havaintoja
-
18:32
Dominik Hašek ikuistettiin surulliseen videoon – Tshekin jääkiekolla murheellinen päivä
-
18:28
Manchester United -tähti joutui epämukavaan tilanteeseen – palkintojenjakajan seksistinen kommentti aiheutti kohun
-
Lataa lisää