Fyysisestä pelityylistään tunnettu Blues-hyökkääjä Erkki Rajamäki on yllättänyt monet ja kunnostautunut pisteiden keräämisessä. Viime kaudella yhden maalin tehnyt Rajamäki on kuluvan syksyn peleissä tehtaillut jo muhkeat tehot 9+5=14. Varakapteeni on luonnollisesti tyytyväinen omiin esityksiinsä.
- Olen totta kai tyytyväinen syksyn peleihini, vaikka olisihan vieläkin paremmin voinut mennä. Hyvä kuitenkin näin, ja kun vielä koko joukkue on pelannut hyvin, on pelaaminen tuntunut kaikin puolin kivalta, Rajamäki tuumii.
Rajamäki pyrkii pelaamaan tutuilla vahvuuksillaan eikä omasta mielestään näe pelityylissään tapahtuneen mitään erityistä muutosta aiempiin vuosiin nähden.
- Mielestäni pelaan ihan samalla tavalla kovaa ja fyysisesti kuin ennenkin. Peliaikaa on toisaalta tullut viime kautta enemmän ja saan pelata taitavien kavereiden vierellä, mikä ehkä selittää pistemäärääni, voimahyökkääjä selventää.
Rajamäki on pelannut käytännössä koko kauden Ryan Kellerin ja Stefan Öhmanin vierellä. Laitahyökkääjä kertoo pitävänsä maalinteosta, mutta vakuuttaa ketjussa vallitsevan kuitenkin selkeä työnjako.
- Ei se maalinteko oudolta tunnu, koska olenhan niitä joskus nuorempana tehnyt jonkin verran. Meidän ketjussa kuitenkin Keller ja Stefan ovat ne, jotka pitävät kiekkoa, ja minun tehtäväni on sitten ajaa maalille. Karvauspeli ja paikan tullen myös taklaukset ovat aina kuuluneet hommiini, joten keskityn lähinnä niihin. Ei tässä iässä pahemmin enää kehity pelaajana, 29-vuotias Rajamäki naurahtaa.
(MTV3)