Erityislastentarhanopettaja hyväksikäytti lasta lähes vuoden ajan – hovioikeus korotti vankeusrangaistusta

Oikeuden mukaan mies hyväksikäytti lasta päiväkodin nukkumahuoneessa.

Helsingin hovioikeus on koventanut vankeusrangaistusta jutussa, jossa erityislastentarhanopettajana työskennellyt mies tuomittiin törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Lapsi oli tapahtuma-aikaan 5–6-vuotias ja mies yli nelikymppinen. Oikeuden mukaan mies hyväksikäytti lasta useita kertoja päiväkodin nukkumahuoneessa lasten lepohetken aikana tunkeutumalla sormillaan tämän emättimeen.

Tuomion mukaan hyväksikäyttö jatkui vajaan vuoden ajan. Se tuli ilmi, kun lapsi kertoi tapahtuneesta kotona äidilleen.

Mies kiisti syytteen ja sen, että olisi kohdistanut lapseen seksuaalisia tekoja. Hän vaati hovioikeudessa syytteen hylkäämistä.

Hovioikeus korotti tuomiota

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että uhrin ja todistajien kertomukset sekä oikeuspsykologinen lausunto tukivat riittävästi syytettä. Hovin mukaan syytettä tuki jossain määrin myös se, että miehen kotoa löytyi seksilelu, jolle oli puettu pikkutytön alusvaatteet.

50-vuotias mies oli käräjäoikeudessa tuomittu kahden vuoden ja kahden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hovioikeus katsoi, että rangaistusta oli korotettava. Hovioikeus otti tässä huomioon seksuaalisten tekojen laadun, niiden toistuvuuden, teoista ilmenevän miehen syyllisyyden, uhrin iän sekä uhrin erityisen riippuvaisen aseman miehestä.Oikeus tuomitsi miehen 2,5 vuoden vankeuteen.

Uhrin yksityisyyden suojelemiseksi STT ei julkaise tuomitun nimeä, päiväkodin nimeä tai tarkkaa tapahtuma-aikaa.

Lue myös:

    Uusimmat