Mies käytti tuttua lasta hyväksi puolentoista vuoden ajan – hovioikeus lievensi tuomiota reiluun vuoteen ehdollista

Helsingin hovioikeus lievensi lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitun miehen tuomiota. Mies sai hieman yli vuoden ehdollista vankeutta alakouluikäisen lapsen hyväksikäytöstä, joka jatkui puolentoista vuoden ajan.

Hyväksikäyttö alkoi vuonna 2015 ja jatkui kesään 2017 saakka. Uhrina oli pääkaupunkiseudulla asuvan miehen lähipiiriin kuuluva lapsi, joka oli tapahtumien aikaan alakouluikäinen.

Kun nelikymppinen mies ja alle 10-vuotias lapsi olivat kaksin, mies pyysi lasta riisuutumaan ja silitteli tai kosketteli tätä muun muassa rintojen ja sukuelimen kohdalta.

Kertoja oli useampia. Lapsi kielsi ja esteli. Mies lahjoi ja kiristi lapsen suostumaan tekoihin makeisilla ja rahalla.

Asia tuli viranomaisten tietoon parin vuoden kuluttua, kun tapahtuneesta ahdistunut lapsi kertoi asiasta kahdelle läheiselle aikuiselle.

Syyttäjä: Useita kymmeniä tekoja

Poliisikuulusteluissa lapsi kertoi, että teot olivat toistuneet jopa kerran viikossa tai kuukaudessa. Lapsen mukaan mies oli kieltänyt häntä kertomasta asiasta kenellekään.

Käräjillä syyttäjä vaati miehelle rangaistusta useista kymmenistä yksittäisistä seksuaalisista teoista.

Hyväksikäytöstä ei ollut lapsen oman kertomuksen lisäksi juuri muuta näyttöä kuin kahden aikuisen kertomus siitä, mitä lapsi oli heille kertonut.

Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä syytetty nelikymppinen mies kiisti kaiken jyrkästi ja sanoi, ettei hän ole edes voinut käyttää lasta hyväksi, sillä hän teki väitettyjen tapahtumien aikaan pitkää päivää töissä, eikä ennättänyt olla lapsen kanssa lainkaan kahdestaan.

Lapsen kertomusta pidettiin kuitenkin niin yksityiskohtaisena, koherenttina ja vakuuttavana, että se riitti lähtökohdaksi tuomioon.

Kertomuksen luotettavuutta lisäsi se, että lapsi oli alkanut kertoa aiheesta täysin omaehtoisesti. Tieto tuli asiasta kuulleille aikuisille täydellisenä yllätyksenä ja järkytyksenä. 

Kertojen määrästä ei saatu selvyyttä

Miehen kertomusta siitä, ettei hän ollut ennättänyt olla lapsen kanssa lainkaan kahdestaan ei pidetty uskottavana.

Käräjäoikeudessa ei saatu kuitenkaan selvyyttä siitä, paljonko yksittäisiä hyväksikäyttökertoja oli tarkalleen ollut. Tuomiossa päätettiin, että kymmenien kertojen sijaan yksittäisiä tilanteita oli ollut useita.

Käräjäoikeus tuomitsi miehen vuoden ja neljän kuukauden mittaiseen ehdolliseen vankeuteen. Rikos katsottiin niin moitittavaksi, että vankeusrangaistuksen ohella mies määrättiin 60 tunnin yhdyskuntapalveluun.

Lisäksi mies määrättiin maksamaan uhrille 5000 euron kärsimyskorvaus.

Mies ei tyytynyt ratkaisuun ja valitti siitä hovioikeuteen. Hän syytti lapsen kertomusta epäluotettavaksi, sillä lasta oli kuulusteltu vasta joitain vuosia väitettyjen tapahtumien jälkeen. Hän myös väitti, ettei lapsen kertomus ole niin yksityiskohtainen kuin käräjäoikeus katsoi.

Miehen mukaan lapsen kertomuksessa oli ristiriitoja.

Näin opetat lapsesi torjumaan seksuaaliset lähestymisyritykset - asiantuntija antaa vinkit vanhemmille 6:37
Näin opetat lapsesi torjumaan seksuaaliset lähestymisyritykset - asiantuntija antaa vinkit vanhemmille.

Asui samassa asunnossa

Hovioikeudessa mies vetosi edelleen siihen, ettei hän ennättänyt olla lapsen kanssa kertaakaan kahdestaan väitetyn puolentoista vuoden aikana.

Oli kuitenkin riidatonta, että mies oli asunut tapahtumien aikaan samassa asunnossa lapsen kanssa, vaikka kyse ei ollutkaan miehen omasta lapsesta.

Hovioikeus ei pitänyt "yleisen elämänkokemuksen perusteella" mahdollisena, etteivät mies ja lapsi olisi olleet kertaakaan kahdestaan tuona aikana.

Näyttö ei silti hovioikeuden mukaan viitannut siihen, että mies olisi erikseen suunnitellut kiellettyjä kohtaamisia lapsen kanssa.

Hyväksikäytöt tapahtuivat, kun tilanne tarjoutui.

Hovioikeus: Kertoja vähemmän

Hovioikeuden mielestä tekoja oli siten oltava vähemmän kuin käräjäoikeus oli aiemmin katsonut.

Hovioikeuskaan ei kuitenkaan lähtenyt linjaamaan, paljonko tekoja tarkalleen oli ollut.

Koska kertoja katsottiin joka tapauksessa olevan vähemmän kuin käräjätuomioon oli kirjattu, hovioikeus lievensi miehelle annettua rangaistusta.

Mies määrättiin vuoden ja kahden kuukauden ehdolliseen vankeuteen, eli vankeusrangaistus lieveni kahdella kuukaudella. Lisäksi hovioikeus poisti miehelle määrätyn yhdyskuntapalvelun.

Myös uhrille maksettavia korvauksia pienennettiin. Mies määrättiin maksamaan lapselle kärsimyksestä 3000 euroa aiemman 5000 euron sijaan.

Näin seksuaalirikoksen uhriksi joutuneita lapsia tutkitaan 7:15
Näin seksuaalirikoksen uhriksi joutuneita lapsia tutkitaan.

Lue myös:

    Uusimmat