Bodo/Glimt joutui keskiviikkona vieraskentällä Turkissa rajuun myllyyn, kun Galatasaray voitti Mestarien liigassa ensimmäistä kertaa pelaavan norjalaisryhmän maalein 3–1. Infernaalisesta metelistään tunnettu kotiyleisö tuotti jälleen tunnelman, johon Bodo/Glimtin päävalmentaja Kjetil Knutsen oli varautunut omalla tavallaan.
Rams Parkin reilut 45 000 katsojaa aloittivan hurjan metakan, joka kerta kun Bodo/Glimt sai pallon haltuunsa. Samalla Knutsen seisoi sivurajalla korvatulpat korvissaan. Tämä nostatti turkkilaisissa hymynkareita.
– En ole koskaan ennen nähnyt tuollaista, Galatasarayn kotiotteluissa alituisesti istuva toimittaja Ethem Sündük sanoi norjalaismedia NRK:lle.
Turkkilaisille kaksi maalia tehnyt Victor Osimhen hymyili leveästi nähdessään ottelun jälkeen kuvat Knutsenista haastattelualueella.
– Melu oli hänelle liikaa, hän ei ole tottunut normaalisti tällaiseen. Galatasaray on isompi, Osimhen totesi.
NRK:n tekemän desibelimittauksen mukaan äänentasot saattoivat yltää jopa haitallisiin lukemiin. Yleinen äänentaso pysytteli haitallisena pidettävän 80 desibelin tuntumassa, mutta mittari värähti lehden mukaan ottelun aikana useita kertoja myös yli 100 desibelin.
– Yritin hiukan. Kun pallo oli meillä, ääni on aika valtava. Testasin sitä (kuulonsuojausta) hieman, Knutsen sanoi, kun korvatulpista kyseltiin ottelun jälkeen.
Bodo/Glimtin Patrick Berg myönsi, että hänellä oli avausjakson jälkeen korvakipuja yleisön pauhun vuoksi.