Entiseltä valmentajalta yllättävä väite Mike Tysonin naamatatuoinnista

Mike Tysonin entinen valmentaja Jeff Fenech väittää, että nyrkkeilylegenda hankki aikoinaan naamatatuointinsa välttääkseen ottelun Clifford Etienneä vastaan.

Fenech oli osa Tysonin tiimiä, kun rautanyrkin oli vuonna 2003 määrä kohdata Memphisissä yhdysvaltalaismaanmies Clifford Etienne.

Fenech kuitenkin yllättyi, kun Tyson ilmestyi harjoituksiin viikko ennen ottelua tatuointi kasvoissaan. 

– Mietin, että ottelisimme viikon sisään, ja kun hankit tatuoinnin, et voi otella, koska se on paranemassa eikä olisi terveellistä tehdä niin, Fenech sanoi Fox Sportsille.

– Istuimme alas ja puhuimme. Hän ei todella halunnut otella. Hän ei ollut valmis siihen, ja se oli yksi syistä, miksi hän hankki tatuoinnin.

Fenech sanoo kyynelehtineensä ja olleensa epätoivoinen. Hän oli ollut poissa kotoaan kahdeksan viikon ajan, kun hän treenautti Tysonia ottelua varten, mutta nyt ottelusuunnitelma tuntui kaatuvan.

Fenech lensi takaisin perheensä pariin.

Tyson kuitenkin muutti mielensä ja otteli sittenkin Etienneä vastaan. Tyson teki vastustajastaan selvää 49 sekunnissa, ja se jäi raskaan sarjan entisen maailmanmestarin viimeiseksi voitoksi.

– Olin iloinen, että Mike voitti, mutta olin myös allapäin, koska olin harjoituttanut häntä kahdeksan viikkoa enkä ollut osana tuota voittoa, Fenech viittasi siihen, ettei hän ollut paikan päällä.

Tyson hävisi sittemmin kaksi viimeistä otteluaan Danny Williamsia ja Kenny McBridea vastaan.

Lähde: Sportbible

Lue myös:

    Uusimmat