Mike Tyson tarjosi kovan summan rahaa, jotta pääsisi lyömään gorillaa – näin kävi

Nyrkkeilylegenda Mike Tyson on tunnettu värikkäästä elämästä ja monista kohuista. Erään kerran rautanyrkki oli valmis maksamaan päästäkseen tappelemaan gorillan kanssa.

Tarina ajoittuu 1980-luvun loppuun. Tyson yritti tuolloin lahjoa työntekijää avaamaan eläintarhan, jotta hän pääsisi silloisen vaimonsa Ronin Givensin kanssa yksityiselle kävelylle eläinten joukkoon.

Tyson sai kuitenkin äkkiä uudenlaisen idean nähtyään erään kookkaan alfauroksen kiusaavan muita gorilloita.

– Tarjosin eläintenhoitajalle 10 000 dollaria (noin 9 200 euroa), jotta hän avaisi häkin ja antaisi minun lyödä tuota gorillaurosta käkättimeen! Tyson kertoi The Sunin mukaan.

Yhteenotto jäi kuitenkin näkemättä, kun eläintenhoitaja ei suhtautunut ajatukseen suopeasti.

– Hän kieltäytyi.

Tyson kuvaili gorilloita "niin voimakkaiksi, mutta niiden silmät olivat kuin viattomalla vauvalla".

Eläinten ystävä

Tuolloisesta väkivaltaisesta ideasta huolimatta Tyson on aina rakastanut eläimiä.

Tysonilla oli aikanaan useita lemmikkitiikereitä. Nykyisin hän julkaisee sosiaalisessa mediassa usein kuvia ja videoita koirastaan Marsista.

Lue myös:

    Uusimmat