Ensitreffit-Venla, 29, asuu kimppakämpässä – huolissaan tulevan avioliiton asumisjärjestelystä

Uusi Ensitreffit alttarilla -asiantuntija MTV:n haastattelussa – näin hän hyppää tehtävään haastavana korona-aikana 3:44
Uusi Ensitreffit alttarilla -asiantuntija MTV:n haastattelussa – näin hän hyppää tehtävään haastavana korona-aikana.

Supersuositun Ensitreffit alttarilla -ohjelman kahdeksannella tuotantokaudella tutustutaan kahdeksaan elinikäistä kumppania etsivään henkilöön eli neljään häitään viettävään pariskuntaan. 

Ensitreffit alttarilla -sarjan kahdeksas kausi alkaa MTV3-kanavalla tiistaina 31.8. Asiantuntijoina nähdään erityistason seksuaaliterapeutti, pariterapeutti Elina Tanskanen, pastori Kari Kanala ja uutena asiantuntijana ohjelmassa aloittava ratkaisukeskeinen terapeutti Hanna Myllymaa.

Tällä kaudella mukana nähdään neljä paria eli ohjelman alussa kahdeksan sinkkua. Tiistaina 31.8. nähtävässä jaksossa paljastuu, ketkä näistä sinkuista muodostavat parin. 

Yksi kauden sinkuista on 29-vuotias Venla. Hän työskentelee Turussa opettajana ja toimistotyöntekijänä. Iloisessa ja avoimessa naisessa on kaksi puolta – hän nauttii sosiaalisista tilanteista erilaisten ihmisten kanssa, mutta kaipaa myös omaa aikaa ja rauhoittumista. Hän harrastaa aktiivisesti dancehall-tanssia ja twerkkausta.

Venla asuu kimppakämpässä kolmen kämppiksen kanssa ja häntä huolettaa, että asumisjärjestelyistä tulee haaste tuoreessa avioliitossa. 

Toiveissa Venlalla on ymmärtävä ja keskusteleva parisuhde, josta löytyy tukea ja turvaa sekä paljon hauskaa yhteistä tekemistä. Tulevaisuuden haaveissa siintää myös opettajan virka, eikä hän siksi ole vielä varma, minne haluaa asettua asumaan.

Lue myös: 

Ensitreffit alttarilla alkaa ti 31.8. tv-palvelussa ja klo 21 MTV3-kanavalla. MTV:n Superviikoilla 23.8.–5.9. starttaa monta huippuohjelmaa! Ohjelmat ovat katsottavissa myös C Moressa.

Lue myös:

    Uusimmat