Ensitreffit alttarilla -Tuula haaveilee lapsista ja perheestä – intohimona kodin laittaminen

MTV Viihteen toimittajat ruotivat Ensitreffit alttarilla -uudet parit 7:53
MTV Viihteen toimittajat ruotivat Ensitreffit alttarilla -kauden uudet parit – nämä ovat heidän vahvuudet ja kompastuskivet.

Supersuositun Ensitreffit alttarilla -ohjelman kahdeksannella tuotantokaudella tutustutaan kahdeksaan elinikäistä kumppania etsivään henkilöön eli neljään häitään viettävään pariskuntaan. 

Ensitreffit alttarilla -sarjan kahdeksas kausi alkaa MTV3-kanavalla tiistaina 31.8. Asiantuntijoina nähdään erityistason seksuaaliterapeutti, pariterapeutti Elina Tanskanen, pastori Kari Kanala ja uutena asiantuntijana ohjelmassa aloittava ratkaisukeskeinen terapeutti Hanna Myllymaa.

Uudella kaudella mukana nähdään neljä paria eli ohjelman alussa kahdeksan sinkkua. Tiistaina 31.8. nähdyssä ensimmäisessä jaksossa paljastuu, ketkä näistä sinkuista muodostavat parin. MTV Uutiset uutisoi pareista jo aiemmin tänään.

Parien ensikohtaamiset nähdään viikon kuluttua odotetussa hääjaksossa. 

Yksi kauden sinkuista on 29-vuotias Tuula. Kätilöksi kouluttautunut Tuula toimii sairaanhoitajana digitaalisissa työterveyspalveluissa. Hän on asiakaspalveluhenkinen ja ihmisläheinen tyyppi, jolle elämän tärkeimpiä asioita ovat ystävät ja läheiset.

Tuula kuvailee itseään nopeatempoiseksi ja innostuvaksi, mutta toisaalta helposti lannistuvaksi. Hän ei kaipaa elämäänsä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, vaan ennemminkin pieniä arkisia iloja. 

Kodin laittaminen ja ystävien kutsuminen sinne ovat Tuulalle tärkeitä asioita. Hänen haaveissaan siintävätkin omakotitalo, koirat ja lapset.

Tuula kohtaa alttarilla helsinkiläisenMikan

Lue myös: 

Ensitreffit alttarilla alkaa ti 31.8. mtv-palvelussa ja klo 21 MTV3-kanavalla. MTV:n Superviikoilla 23.8.–5.9. starttaa monta huippuohjelmaa! Ohjelmat ovat katsottavissa myös C Moressa.

Lue myös:

    Uusimmat