Ensitreffit alttarilla -ohjelman kolmannella kaudella mukana ollut Heidi miettii nyt deittailua eron jälkeen.
Ensitreffit alttarilla -ohjelman kolmannella kaudella Mikon kanssa naimisiin mennyt Heidi on toipunut koko syksyn ajan eroon päätyneestä suhteesta.
Joululomalla opettajan työstä oleva Heidi kertoo voivansa jo huomattavasti paremmin kuin joitakin kuukausia sitten. Nyt Heidi nauttii joululomastaan.
– Minulle kuuluu todella hyvää. Sain syyslomakauden pakettiin ja nyt saan lomailla pari viikkoa, Heidi kertoo.
Hän aloitti joulun juhlimisen jo hyvissä ajoin ystäviensä kanssa.
– Minulle iso osa joulua on se, että saan viettää ystävien kanssa pikkujouluja. Koristelimme esimerkiksi läheisten ystävieni kanssa pipareita joulukuuseeni, Heidi kertoo.
Jouluaaton hän vietti perheen kesken kotikaupungissaan Turussa.
– Ehdotin perheelleni, että miten jos oltaisiin tänä vuonna minun luonani. Minulla ei ole kovin iso perhe, joten mahdumme hyvin minun kotiini, Heidi kertoo.


