Ensitreffit alttarilla -ohjelma puhuttaa Australiassa – mukana ensi kertaa miespari

Australiassa päästään pian näkemään kolmannen tuotantokauden alttaritreffejä. Tällä kaudella mukana ohjelmassa on myös kahden miehen kohtaaminen toisilleen vannottavien vihkivalojen merkeissä.

Ensitreffit alttarilla -ohjelma nauttii kovista katsojaluvuista myös Australiassa. Siellä ohjelma on nimeltään Married at first sight (naimisiin ensisilmäyksellä). 

Aikaisempina kausina kaikki parit ovat olleet heteropareja, mutta tällä kolmannella kaudella mukana on myös miespari.

Uudesta kaudesta uutisoi Dailymail ja artikkelin yhteydessä julkaistussa videossa toinen miesparin sulhasista pohtiikin isoja kysymyksiä koskien homoseksuaalien oikeuksia avioliittoon.

– Miten on mahdollista, että uskonto tai hallitus kertoo minulle, että tunteista aidoin – rakkaus – on väärin? miesparin toinen sulhanen videolla kysyy. 

Samaa sukupuolta olevien liittoa ei ole otettu varsinaisen lämpimästi vastaan Australiassa. Dailymail uutisoi homoyhteisön kritisoivan sosiaalisessa mediassa miesparin ottamista ohjelmaan.

– Olen homo, enkä usko, että kukaan itseään kunnioittava homo lähtisi tähän mukaan.

– Mautonta laittaa heidät menemään naimisiin ohjelmassa, kun he eivät voi tehdä sitä oikeassa elämässä.


Australian kolmannella tuotantokaudella alttarille astuu myös sulhanen, joka on lähes kauttaaltaan tatuoitu. Morsiamen ensireaktio on kaikkea muuta kuin rakkautta; nainen murtuu kyyneliin.

– En odottanut sulhaseni olevan päästä varpaisiin tatuoitu, sanoo ääni taustalla, samalla kuin kuvassa oleva vaalea morsian kyynelehtii.

Katso Suomen aiempien Ensitreffit-kausien tunnelmia Ellinooran musiikkivideolta:

Suomen Ensitreffit alttarilla starttaa kolmannen kauden AVA-kanavalla 6.9.2016.

Lue myös:

    Uusimmat