Australian Ensitreffit alttarillla -parille suru-uutisia - raskaus keskeytyi

Suomessakin suositun Ensitreffit alttarilla -ohjelman australialaisversiosta kantautuu suru-uutisia.

Australian Married at First Sight -ohjelmassa ensikohtaamisella avioituneet Zoe ja Alex olivat lähellä saada perheenlisäystä, mutta parin odotus päättyi ikävästi keskenmenoon tammikuussa 2015, uutisoi Daily Mail

Zoe on kuitenkin kertonut parin aikovan yrittää raskautta uudelleen.

– Haluan sitä lähitulevaisuudessa, nainen kertoi.

– Toivon, että tämä kokemus vahvistaa rakkauttamme ja saa meidät todella arvostamaan toinen toistamme, hän totesi.

Pari vaikuttaakin olevan täynnä rakkautta lapsia kohtaan. Zoen Instagramissa julkaisemassaan kuvassa pariskunta poseeraa hymyileväisenä Alexin veljenpoika sylissään. 

– Onnellista uutta vuotta teille ja läheisillenne, nainen toivottelee seuraajilleen. 

Jos Zoen ja Alexin lapsi olisi syntynyt, olisi se ollut kaikkien aikojen ensimmäinen Ensitreffit alttarilla -vauva. Nyt maailman ensimmäisiä Ensitreffit-vauvoja odotetaan Suomessa. Sarin ja Antin vauvan on tarkoitus syntyä keväällä, Violan ja Esan esikoisen laskettu aika on puolestaan kesällä.

Haku Suomen Ensitreffit alttarilla -ohjelman kolmannelle kaudelle on käynnissä! Hae mukaan! 

Lue myös:

    Uusimmat