Rajua rakkautta ja tappouhkauksia – Ensitreffit alttarilla -jenkkiversiossa hurjia käänteitä

Ensitreffit alttarilla -ohjelman yhdysvaltalaisversio Married at First Sight on ollut täynnä dramaattisia tapahtumia ja hengästyttäviä käänteitä. Mutta on ruudussa nähty onnen hetkiäkin!

Suomessa on saatu seurata Ensitreffit alttarilla -parien jännittäviä käänteitä jo kahden kauden ajan. Lisää on luvassa, sillä haku ohjelman kolmannelle kaudelle on käynnissä.

Myös muualla maailmassa on saatu seurata tanskalaisformaatin kansainvälisiä versioita. Kokosimme yhteen Amerikan Ensitreffit alttarilla -ohjelman puhutuimpia hetkiä!

”Hääpäivä oli elämäni kamalin päivä”

Unelmien poikamies -ohjelmassakin mukana ollut Jamie Otis osallistui yhdysvaltojen Ensitreffit alttarilla -ohjelmaan ja meni naimisiin tuntemattoman miehen kanssa. Ensikohtaaminen alttarilla ei kuitenkaan sujunut ihan suunnitelmien mukaan.

ABC Newsin haastattelussa Jamie kertoi, ettei tuntenut minkäänlaista vetoa hänelle valittua miestä kohtaan.

– Mietin vain, mitä ihmettä olin tekemässä! En pystynyt ajattelemaan selvästi, pystyin vain itkemään. Suurimmalle osalle ihmisistä hääpäivä on heidän elämänsä upein päivä, minulle se oli luultavasti elämäni kamalin päivä.

Jamielle valittu mies, Doug Hehner, puolestaan oli vaimonsa kauneudesta häikäistynyt. Mies ei edes kyynelten perusteella osannut lukea vaimonsa tunnetilaa.

– Otin sen hyvänä merkkinä: ainakin hän suhtautuu tähän vakavasti, mies kertoi.

Ohjelman formaatin mukaisesti pari kuitenkin avioitui ja muutti saman katon alle kuukauden ajaksi.

– Koko kokemus oli tyrmistyttävä, on kuin olisin joka päivä ensimmäistä päivää yhdessä tämän ihmisen kanssa, Doug kertoi.   

–Etenemme päivä kerrallaan ja yritämme rakentaa suhteellemme perustaa, Jamie puolestaan kuvaili.

Kauden päätteeksi pari lopulta päätti jatkaa avioliittoaan.

Mies palasi yksin häämatkalta

Amerikan Ensitreffit alttarilla -ohjelman kolmannella kaudella avioitunut David sai kokea elämänsä pettymyksen, kun mies joutui palaamaan yksin kotiin hyvin eriskummallisen häämatkan jälkeen.

–Minusta alkaa tuntua, että vaimoni ei pidä minusta. Olen yksin ja tunnen oloni kukistetuksi. Avioliittoni on vaikeuksissa, mies valitteli.

Davidin ja tämän vaimon Ashleyn tarinaa seurataan USA:ssa parhaillaan käynnissä olevan Ensitreffit alttarilla -ohjelman kolmannella kaudella.

Äidin kuolema ravisutteli suhdetta  

Yhdysvaltojen Ensitreffit alttarilla -ohjelman ensimmäisellä kaudella avioituneet Cortney Hendrix ja Jason Carrion joutuivat testaamaan suhteensa kovan paikan edessä, kun Jasonin äiti kuoli heti suhteen alussa.

Pari kuitenkin onnistui pysyttelemään yhdessä, ja he jatkoivat avioliittoaan ohjelman jälkeen.

Tappouhkauksia ja pettämistä

Kaikkien parien elämä ei kuitenkaan ole ollut yhtä onnellista. Jenkkiversion toisella kaudella mukana ollut Jessica Castro on syyttänyt ohjelmassa puolisokseen ottanutta miestä tappouhkauksista.

Naisen mukaan hänen miehensä Ryan De Nino oli uhannut tappaa sekä vaimonsa, että tämän perheen.  

– Hajotan sinut ja perheesi palasiksi, miehen on väitetty uhanneen.

Pari on sittemmin eronnut, ja Jessica on syyttänyt miestään myös pettämisestä.

Lähteet: Mirror, US Magazine, Wetpaint

 

 

Lue myös:

    Uusimmat