Mainos

Ensitreffit alttarilla -morsian lausui koskettavat sanat sulhaselleen: “Kiitos siitä että olet…”

1:27
Kuinka rakkaus syntyy?

Ville ja Anniina paljastivat Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa jatkavansa suhdettaan.

Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa avioituneet Ville ja Anniina kertoivat vastikään Suomenlinnassa ohjelman asiantuntijoiden läsnäollessa jatkavansa yhteistä taivaltaan vielä ohjelman jälkeenkin. Kun asiantuntijat kysyivät kaksikolta, mitä he haluaisivat sanoa toisilleen, kuultiin koskettavat puheet.

– Kiitos siitä, että olet lähtenyt mukaan ja olet ollut kärsivällisesti matkassa mukana, vaikka välillä on vähän väsyttänyt ja siitä, että voidaan jatkaa tästä eteenpäinkin yhdessä, Anniina herkistyi.

Myös Villellä oli sanottavaa Anniinalle. Hän kertoi olevansa äärimmäisen kiitollinen siitä, mitä suosikkiohjelman myötä hän on elämäänsä saanut.

– Siitä mahdollisuudesta oppia tuntemaan sinut juuri sellaisena kuin olet ja siitä, että olet jaksanut olla tässä matkassa mukana, Ville totesi.

– Hänestä tulee nyt ihan oikeasti se ihminen, joka jakaa mun elämän tästä eteenpäin. Toivottavasti se tulee olemaan vielä pitkä matka yhdessä, Ville jatkoi.

Haku Ensitreffit alttarilla -ohjelman seitsemännelle tuotantokaudelle on alkanut! Lue lisää tästä!

Ensitreffit alttarilla MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa tiistaisin klo 21

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja