Ensitreffit alttarilla -asiantuntijalla tosi-tv-tausta

Yksi kolmesta Suomen Ensitreffit alttarilla -ohjelman asiantuntijasta on rakkaustohtoriksikin tituleerattu Jason Lepojärvi. Mies on nähty ennenkin televisiossa.

Oxfordin yliopiston tutkija, teologian tohtori Jason Lepojärvi ei ota osaa tv-ohjelman tekemiseen aivan ensimmäistä kertaa. Mies on nimittäin osallistunut Suomen Robinson -ohjelmaan vuonna 2005.

Nelosen vuosina 2004 ja 2005 esittämässä tosi-tv-ohjelmassa kilpailijat evakuoitiin autiolle saarelle, jolla he kilpailevat pudotuspelin kautta rahasumman voitosta.

– Se oli elämäni ensimmäinen ohjelma, jossa olin mukana. Sen jälkeen minua on pyydetty moneen mukaan, mutta vasta Ensitreffit alttarilla -ohjelma oli varteenotettava vaihtoehto. Olen melko spontaani ihminen. Tykkään tehdä hauskoja repäisyjä, mutta Ensitreffit alttarille -ohjelmaan mukaan lähtemistä harkitsin kuitenkin pitkään, lähes kuusi viikkoa, Lepojärvi sanoo.

Ohjelman kuvausten jälkeen Lepojärvi muuttaa perheensä kanssa Kanadaan, Vancouveriin vuodeksi tutkijavaihtoon. Hän on asunut myös vuosina 2009–2010 Itä-Afrikassa, Tansaniassa.

Pyyntö lähteä mukaan Ensitreffit alttarilla -ohjelmaan tuli miehen omien sanojen mukaan täysin puskan takaa, mutta ajoitus oli mitä parhain.

– Satuimme muuttamaan muista syistä Suomeen kuudeksi kuukaudeksi. Asuimme tätä ennen Oxfordissa Englannissa ja tulimme Suomeen vaimoni ja ensimmäisen lapsemme kanssa toisen lapsemme syntymän vuoksi. Vaimoni toiveena oli kokea lapsen syntymä Suomessa lähellä hänen sukulaisiaan ja perhettään, Lepojärvi kertoo.

Ensitreffit alttarilla -ohjelman kolmas kausi alkaa AVAlla syksyllä. 

Lue myös:

    Uusimmat