Temptation Island -ohjelmasta tuttu Jarkko "Jape" Virtanen osallistuu MTV Katsomon uuteen parisuhdeformaattiin.
Suomen suosituin parisuhdereality tulee nyt Suomeen 2.0. versiona. Ensitreffit alttarilla 2.0 alkaa MTV Katsomossa maanantaina 28.11.
Uusien asiantuntijoiden Essi Vauraksen ja Heikki Harjun valitsemat parit kohtaavat ensimmäisen kerran alttarilla, josta he pääsevät aloittamaan intensiiviset yhdessäolon kuukaudet. Tämän jälkeen edessä on tärkeä päätös: jatkaako yhdessä kohti loppuelämän onnea vai onko edessä ero?
Yksi ohjelmaan osallistuvista on monelle Temptation Island -sarjasta tuttu Jarkko "Jape" Virtanen, 25. Tällä hetkellä mies asustelee Helsingissä ja tekee töitä yrittäjänä. Ohjelmaan hän päätti lähteä pitkän sinkkukauden jälkeen.
– Olin ollut pitkään sinkkuna ja tuli sellainen fiilis, että ehkä tämä voisi olla sellainen formaatti, josta se loppuelämän kumppani löytyy.
Miehen lähipiiri yllättyi kuullessaan ohjelmaan osallistumisesta.
– Moni kysyi, että olenko ihan tosissani. He olivat innoissaan.
Kokemuksena ohjelmaan osallistuminen oli miehen mukaan ikimuistoinen.
– En ole ikinä ollut häissä. Tulipa sitten nyt oltua ensimmäistä kertaa häissä ja vieläpä omissani, Jarkko naurahtaa.
Hän lähti hakemaan ohjelman kautta kumppania, joka olisi saman henkinen kuin hän itsekin.

