Mainos

Ensin tehtiin syntiä rasvasta, sitten hiilareista, nyt sokerista – Ravitsemusterapeutti: Ei mitään järkeä

9:46

Trendit vaihtuvat syömisessä ja laihduttamisessakin. Vielä muutama vuosi sitten ”kaikki” karppasivat ja kauppojen hyllyt täyttyivät vähähiilihydraattisista leivistä. Nyt pinnalla on sokerittomuus ja kaupoissa hyllymetreittäin ”ei lisättyä sokeria” -maininnalla varustettuja tuotteita. Näkevätkö asiantuntijat tässä mitään järkeä?

– Vastaus: en. Koska se sotkee tosi usein ihmisten ruokailoa. Monesti se meininki menee sellaiseen dieettailuun, ja silläkin on omat seurauksensa, laillistettu ravitsemusterapeutti Leena Putkonen totesi Huomenta Suomessa viime perjantaina.

– Itse myös hoidan aika paljon ihmisiä, joilla on häiriintynyt syömiskäyttäytyminen tai ihan syömishäiriö, ja siellä on taustalla juuri näitä tekijöitä: hurahdetaan jos jonkinmoiseen ja lähdetään tavallaan jatkuvasti muokkaamaan itsestä parempaa versiota. Se ei minun mielestäni aina ole ihan tervettä, Putkonen jatkaa.

Lihavuustutkija, professori Kirsi Pietiläinen Helsingin yliopistolta arvelee, että vaihtuvista ruokatrendeistä haetaan yksinkertaista ratkaisua tilanteeseen, jossa syömisestä tuntuu tulleen kovin monimutkaista.

– Minusta on aika hauska ilmiö, että 90-luvulla meillä oli erittäin tärkeänä se, että ruoka on vähärasvaista. Sitten tässä 2000-luvulla tuli hyvin tärkeäksi vähähiilarisuus ja karppaus – voita meni vastapuolena sille 90-luvun vähärasvaisuudelle. Nyt sitten on valtavasti runsasproteiinisuutta. Eli kun meillä on makroravintoaineet, joista ihmiset saavat energiaa – rasvat, hiilarit ja proteiinit –, niin nyt me ollaan nämä kaikki kolme käyty läpi, Pietiläinen kuvailee.

Mikä suomalaisten ruokavaliossa on pielessä? Miksi paino on niin vaikea pitää kurissa? Mistä sellaisesta lihavuuden seurauksesta, jota lääkärinkin voi olla vaikea havaita, on vielä tähän asti puhuttu aika vähän? Katso koko video ylhäältä.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.