Mainos

Ensikotiin hakeutuvien äitien mielenterveysongelmat kasvussa

Ensikodista apua hakevien äitien mielenterveysongelmat ovat kasvaneet. Nyt noin puolella apua hakevista on mielenterveysongelmia, kun vastaava luku oli kaksi vuotta sitten alle neljäsosa.

Ensi- ja turvakotien liiton mukaan äitien mielenterveysongelmien lisääntyminen näkyy perheiden voimavarojen hiipumisen takia vauvojen hyvinvoinnissa.

- Vauva ei voi odottaa vanhempansa toipumista, vaan kummatkin tarvitsevat samanaikaisesti tukea, sanoo projektipäällikkö Erja Lohtander liiton tiedotteessa.

Liiton projektisuunnittelija Tanja Henttonen kertoo, että ensikotiin hakeutuvien vanhempien taustalla on usein monia ongelmia, esimerkiksi ongelmia parisuhteessa tai väkivaltaa.

- Suurin ryhmä meillä on 20-25 -vuotiaat äidit, mutta on myös teiniäitejä ja uutena ryhmänä vähän vanhemmat, yli 30-vuotiaat äidit, Henttonen kertoo.

Usein äidit tulevat ensikotiin suoraan synnytyslaitokselta. Henttonen korostaa kiintymyssuhteen tärkeyttä - kiintymys äidin ja lapsen välille tulisi muodostaa jo hyvissä ajoin ennen lapsen syntymää. Mielenterveysongelmat ovat usein näkyvillä jo raskausaikana, jolloin apua olisi tärkeä saada jo ennen vauvan syntymää. Kuitenkin valtaosa mielenterveysongelmaisista äideistä jää avun ulkopuolelle, ja perheen tilanteeseen puututaan vasta, kun tarvitaan jo lastensuojelua.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.