Huono Äiti -blogissa mietityttää, saako väsyneelle lapselle sallia oman vapaapäivän koulusta silloin tällöin. Asiaan ottaa blogissa kantaa nimimerkki 'Väsyneen äiti' tiistaina julkaistussa kirjoituksessa.
Huono Äiti -blogissa kirjoittaja muistelee kaveriaan, joka ei lapsena aina tullut kouluun, koska äiti oli antanut olla kotona, kun lapsi tarvitsi lepoa. Kaveri kirjoittajan mukaan muisteli vielä aikuisena äidin joustavuutta ja ymmärtäväisyyttä.
Nyt kirjoittajan lapsen kaveri saattaa pinnata koulusta vanhempien luvalla, kun koko perhe lähtee isän töiden takia keskellä viikkoa mökille rentoutumaan ja viettämään aikaa yhdessä.
– Mutta saako lapsen antaa pitää vapaata koulusta siksi, että nyt vähän väsyttää? Eihän se ole aikuisellekaan syy olla poissa töistä! 'Väsyneen äiti' kirjoittaa.
Koska aikuinen ei voi itsekään soittaa töihin ja valittaa sairastumista, jos ei oikeasti ole kipeä ja huvittaisi viettää vapaapäivää, ei samaa tapaa ole oikein opettaa lapsellekaan. Kirjoittaja kuitenkin myöntää, että perheen hyvinvointi on tärkeämpää, kuin työt tai koulu.
– Joskus on sellainen tilanne, että kotiin jääminen on kaikkien etu. Lapsi voi olla aidosti ihan poikki, sillä onhan pientenkin elämä kuormittavaa nykyään. Kuka sen on sanomaan, että missä vaiheessa lapsen pitää jaksaa, ja missä vaiheessa uuvuttaa niin, että tauko on paikallaan?
