Mainos

Ennätystulva piinaa Roomaa

Sateiden paisuttaman Tiberjoen pinta on noussut ennätyskorkeuteen viime yönä Roomassa. Italiaa ja muuta Etelä-Eurooppaa ovat viime päivinä piiskanneet ennätykselliset sateet.

Rooman kaupunginjohtaja Gianni Alemanno kertoi uutistoimisto Ansalle, että joki saavutti ennätyskorkeuden vähän puolenyön jälkeen. Tämän jälkeen tilanne on Alemannon mukaan vakiintunut, joskaan tulvahuippu ei edelleenkään ole ohi.

Tiber on viime päivinä ollut korkeimmillaan 40 vuoteen.

Pelastustyöntekijät etsivät tänään Tiberistä nuorta miestä, jonka uskotaan pudonneen jokeen yön aikana. Kolmen mukaan ihmisen tiedetään kuolleen Italiassa myrskyjen seurauksena.

Liikenne takkuilee tulvien vuoksi

Roomassa asuva suomalainen Suvi Valjus kertoi MTV:n uutisille, että paikalliset ottavat tilanteen melko rauhallisesti, vaikka kaupunginjohtaja Alemanno on määrännyt Roomaan jo hätätilan.

- Tosi ikävä tilanne. Rooman kaupunginjohtaja on pyytänyt ihmisiä pysymään kotona eikä lähtemään edes töihin. Ihmiset suhtautuvat tähän ottamalla kuvia tulvasta - lähinnä turistimeiningillä siis, Valjus kuvailee.

Tulvien takia myös suurkaupungin liikenne on vaikeuksissa.

- Täällä liikenne on aivan tukossa töihin ja muualle mennessä. Aikaa pitää varata ainakin kaksi kertaa enemmän, jos haluaa mennä jonnekin. Esimerkiksi toissapäivänä metro oli aivan tukossa, koska ihmiset yrittävät käyttää julkisia kulkuneuvoja.

Rooma sai tänään hetken helpotusta, kun sateet taukosivat. Niiden ennustettiin jatkuvan kuitenkin jälleen huomenna.

- Tänään on ollut mielettömän nätti päivä, mutta muuten täällä on tosiaan satanut ihan koko ajan. Toivottavasti sää ei tästä taas muutu, Valjus sanoo toiveikkaana.

(MTV3-STT-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.