Englannin maajoukkutähti raivostui Valioliigan suunnitelmista: "Minua ei kiinnosta v****akaan"

Ison-Britannian hallitus linjasi maanantaina, että urheilutapahtumia voi jälleen järjestää 1. kesäkuuta lähtien. Yleisöä tapahtumiin ei voida ottaa. Päätös tarkoittaa sitä, että jalkapallon Valioliiga voi jatkua kesäkuussa.

Kaikkia huippujalkapallon paluu koronavirusepidemian keskellä ei kuitenkaan miellytä. Ainakin kaksi Englannin maajoukkuepelaajaa, Tottenhamista Newcastlessa lainalla oleva Danny Rose ja Manchester Cityn Raheem Sterling ovat kyseenalaistaneet paluuaikeet.

Rose otti asiaan kantaa Instagramin livevideopalvelussa. Mies teki selväksi, että hänen mielestään jalkapallon pitäisi olla vallitsevassa tilanteessa toissijainen asia.

– Hallituksen mukaan jalkapallon aloittaminen nostattaa kansakunnan moraalia. Minua se ei kiinnosta vittuakaan. Ihmisten henki on vaarassa. Jalkapallosta ei pitäisi edes puhua ennen kuin (koronavirus-) luvut ovat laskeneet huomattavasti. Tämä on paskaa, Rose latasi.

Isossa-Britanniassa on todettu yli 223 000 koronavirustartuntaa ja yli 32 000 ihmistä on kuollut viruksen aiheuttamaan sairauteen.

City-tähti Sterling oli Rosea maltillisempi lausunnoissaan. Sterling korosti pelaajien, muun henkilöstön ja tuomarien turvallisuutta pohtiessaan paluuaikeita Youtube-videolla.

– En tiedä, miten asia hoidetaan, mutta minusta oikea aika paluulle on, kun ihmisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista voidaan huolehtia, Sterling sanoi.

– Siihen saakka suhtaudun asiaan varautuneesti ja mietin, mikä voisi olla pahinta, mitä tästä seuraa. Samalla odotan, että pääsen taas pelaamaan. Mutta toivottavasti kaikki on hyvin, kun palaamme.

Lähde: Sky Sports

Lue myös:

    Uusimmat