Emme ota kantaa siihen, kuka on tällä videolla syypää, mutta älä ikinä toimi kuorma-auton vierellä näin

Skoda ja Audi taistelivat Kehä III:n herruudesta liikenteen seassa 0:17
Skoda ja Audi taistelivat maaliskuussa Kehä III:n herruudesta muun liikenteen seassa. Juttuun liittyvän videon löydät artikkelin lopusta.

Kun pieni ja iso ajoneuvo osuvat toisiinsa, pienempään yleensä sattuu kovemmin.

Aina toisinaan eteen tulee liikennevideoita, joilla näkyviin yllättäviin tapahtumiin ei äkkiseltään ole yhtä selkeä syyllistä. 

Esimerkiksi tällä jutun perästä löytyvällä videolla on selvää, että kumpikin osapuoli olisi voinut toimia tilanteessa eri tavoin. Mutta mikäli he olisivat tehneet niin, ei meillä olisi nyt näyttää teille tätä materiaalia.

Thaimaassa kuvatulla videolla kuorma-auton kojelautakamera on tallentanut tilanteen, jossa sekä videon kuvannut kuorma-autoilija että ohitusta yrittävä tila-autokuski taatusti kirosivat toistensa toimintaa.

Isompi voittaa lähes aina

Tila-auton kuljettaja yrittää viime hetken ohitusta ja kiilaa aivan liian tiukkaan väliin.

Kuorma-autoilijalla ei kuitenkaan ole velvollisuutta jarruttaa ja päästää ohittajaa eteensä, vaikkakin ihan pienellä kaasujalan nostolla olisi päästy varmasti sopuisampaan lopputulokseen.

Tila-autoilija vain luottaa saavansa tilaa ja ohjaa ajokkinsa suoraan päin kuorma-auton vasenta etukulmaa sillä seurauksella, että on itse pyöräyttää autonsa ympäri.

Paniikki ei ole sekään hyvä ratkaisu, sillä sen seurauksena tila-autoilija ajaa ulos tieltä ja päin pylvästä.

Kuorma-autoilija vaikuttaa kuitenkin pysähtyvän tien sivuun ulosajon jälkeen ja toivon mukaan tarkisti, että tila-auton kuljettaja on kunnossa.

Katso video alta.

Lue myös:

    Uusimmat