Emil Ruusuvuori kertoo tuoreessa haastattelussa mielenterveysongelmistaan, jotka veivät tennispelaajan välillä todella syviin vesiin. Paluuta tehdään päivä kerrallaan.
Ruusuvuori kertoo ensimmäisten oireiden tulleen noin neljä ja puoli vuotta sitten Miamin ATP-turnauksessa. Hän heräsi yöllä tunteeseen, ettei saanut henkeä. Myöhemmin selvisi, että kyse oli paniikkihäiriöstä.
– En ajatellut asiaa sen enempää, koska seuraava matsi oli tulossa ja kuvittelin sen liittyvän normaaliin ottelujännitykseen, Ruusuvuori kertoo Tennis Insider Club -podcastissa.
Kentälle mennessä Ruusuvuori tunsi, ettei kaikki ollut kunnossa, muttei osannut sen tarkemmin sanoa, mikä oli vikana.
– Sain sanottua valmentajalleni, etten pysty olemaan täällä. Tuollainen ympäristö on vaikea paikka kertoa ahdistuksesta, koska se voi olla heikkouden näyttämistä vastustajalle.
Ruusuvuori voitti ottelun, eikä asiaa käsitelty sen enempää. Jälkeenpäin ajateltuna Ruusuvuori myöntää, että se oli virhe.
– Tuollaiset oireet eivät tule sattumalta, mutta toki se on helppoa nyt sanoa.
Vastaavia tilanteita tuli Ruusuvuoren mukaan pari kertaa vuodessa, mutta asiaan ei edelleenkään paneuduttu.
”Halusin juosta pois kentältä”
Viime vuonna Pariisin ATP-turnauksessa tapahtui muutos pahempaan ja oireet alkoivat vaikuttaa myös miehen kentän ulkopuoliseen elämään.
– En saanut nukuttua kunnolla ja näin painajaisia. Harjoituksiin lähteminen tuntui todella raskaalta. Toimin kuin robotti.
Ruusuvuori piti hetken taukoa. Paluun jälkeen hän pääsi ”jotenkin kummalla tavalla” Wimbledonissa kolmannelle kierrokselle. Ottelussa Giovanni Mpetshi Perricardia vastaan hän sai jälleen paniikkikohtauksen.
– Se oli todella absurdi tilanne. Wimbledon, maailman arvostetuin tennisturnaus ja halusin vain juosta pois kentältä.
Wimbledonin jälkeen Ruusuvuori pelasi vielä Washingtonin ATP-turnauksessa, mutta sen jälkeen oli pakko viheltää peli poikki.
– Vaikka voitin ensimmäisen kierroksen otteluni, en tuntenut mitään.
Harmaata massaa
Ruusuvuori kertoo nykyään käyvänsä terapiassa kaksi kertaa viikossa. Pahinta ei ollut omien kipukohtien läpikäynti, vaan pelitauko. Hän ei koskenut mailoihin lähes viiteen kuukauteen.
– Alkuun oli helpotus, ettei tarvinnut pelata tai harjoitella, mutta pian tuli hyvin synkkä hetki. Olin todella eksyksissä.
– Ehkä se oli liian iso muutos, kun yhtäkkiä ei ollutkaan muuta kuin aikaa. Ei ollut enää aikataulutettua ohjelmaa. Samaan aikaan en myöskään saanut mistään nautintoa elämässä.
– Kaikki oli harmaata massaa. Kyseenalaistin koko elämän, että onko tässä mitään järkeä. Ammattilainen voisi kutsua sitä masennukseksi. En ollut itsetuhoinen, mutta elämällä ei ollut mitään merkitystä, Ruusuvuori kertoo avoimesti.
Takaisin pelaamaan
Ruusuvuori toteaa, ettei terapiassa käynti ole helppoa tai mukavaa, eikä sen tarvitsekaan.
– Se on astumista oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Vaikka tapaan terapeuttia viikoittain, se ei edelleenkään tunnu mukavalta mennä sinne.
Parantuminen ottaa aikaa ja sen on Ruusuvuorikin myöntänyt itselleen.
– Sitä kuvittelee, että tauon myötä tilanne muuttuisi kuin katkaisijasta kääntäen, mutta ei se mene niin. Päivä kerrallaan mennään.
– Jotkut päivät ovat edelleen hirveitä, jotkut ihan siedettäviä, mutta loistavia päiviä ei ole vielä paljon. Sairastuminen on vaikuttanut paljon, ja muuttanut ylipäätään koko elämää.
Ruusuvuori on hiljalleen palannut takaisin kentille. Hän on alkuvuoden ja kevään aikana pelannut haastajakiertueen turnauksia.
Suurin muutos on Ruusuvuoren mukaan siinä, että jos hän ei halua olla kentällä, hän ei pakota itseään.
– Joskus on vähän pakko, tietenkin. Et voi tuntea oloasi hyväksi joka päivä urheilussa – se ei ole pointti.
– Ero on siinä, että nyt pystyn auttamaan itseäni näissä hetkissä. Kun ajatukset alkavat tulla ja mennä yli siedettävien rajojen, minulla on enemmän työkaluja rauhoittaa itseäni.