Robson sai jääkiekko-ottelussa aivovamman, josta alkoi taistelu elämästä ja ihmisarvosta: "Me olemme B-luokan kansalaisia"

Robson Lindbergin, 34, elämä pysähtyi neljä vuotta sitten. Urheilullinen nuorukainen makasi helmikuussa 2014 jääkiekkokaukalossa tajuttomana. Hän oli juuri saanut vitosdivarin jääkiekko-ottelussa kovan taklauksen, jonka seurauksena oli lyönyt takaraivonsa jäähän.

Joukkueen kapteenina toimineen Lindbergin saama taklaus oli sääntöjen mukaan puhdas.

– Muistan ottelun olleen tasatilanteessa 2-2. Siitä seuraava muistikuva on ambulanssista ja siitä seuraava muistikuva on sairaalasta, kun en tunnistanut minua tapaamaan tullutta henkilöä.

Henkilö oli hänen äitinsä.

Äiti tiesi , etteivät asiat olleet kunnossa

Lindberg muistelee tilanteessa kytkeneensä päälle eräänlaisen selviytymistilan, mutta hän oli ihmetellyt samaan aikaan, miksi tapaamaan tullut henkilö näkee sen läpi.

– Sairaanhoitaja tuli kertomaan kyseessä olevan äitini. Silloin tajusin, miksi hän näki asettamani kuoren läpi. Kai se on joku äidillinen vaisto. Hän tiesi heti, ettei kaikki ollut hyvin, muistelee Lindberg.

Kukaan ei kuitenkaan siinä tilanteessa tajunnut Lindbergin tapaturman vakavuutta. Hänet oli passitettu samana päivänä kotiin ilman sairaslomaa. Mies eli eseuraavat kaksi viikkoa tuskaillen olonsa kanssa, kunnes lisätutkimuksissa todettiin aivoverenvuoto.

– Minulle sanottiin, ettei minussa ole mitään vikaa. Äitini oli yrittänyt sanoa, että nyt ei ole kaikki muumit laaksossa, mutta eivät ne kuunnelleet.

Lindberg haluaa kuitenkin samaan hengenvetoon muistuttaa, että siihen aikaan aivovammoja ei otettu samalla vakavuudella kuin tänä päivänä.

Motoriikka ei toiminut

Mies itse tajusi asioiden olevan huonosti, kun hänellä oli koko ajan kova päänsärky. Yksinkertaiset asiat eivät sujuneet, ja esimerkiksi sängystä nouseminen kesti yli kymmenen minuuttia. Syöminenkään ei onnistunut, kun lusikka tai lasi ei osunut suuhun.

– Pahinta olivat kuitenkin kaikki ne kivut. Oli niin paljon kipua, ettei sitä pystynyt tajuamaan. En kuitenkaan pystynyt käsittämään asiaa, mikä on yleistä aivovammapotilailla.

Lindbergin niskasta oli revennyt hermoja taklauksessa. Häntä huimasi pitkään tapaturman jälkeen ja liikkuminen oli hankalaa.

– Minun silmäni oli niin huonossa kunnossa, etten pystynyt erottelemaan liikkuvaa ja paikalla olevaa autoa.

Taistelu elämästä

Eletiin pääsiäistä vuonna 2016. Aivovammasta oli noin kuusi viikkoa aikaa. Lindberg istui suihkussa lattialla. Tuolloin tapahtui hänen elämänsä käännekohta.

– Päätin olla maailman paras aivovammapotilas.

Miehellä alkoi pitkä kuntoutusjakso, joka sisälsi monia eri haastavia vaiheita. Yksi asia oli muun muassa kirjoittamisen uudelleen opettelu.

Lue myös: Vuonna 2011 Janin elämä muuttui – haluaisi nyt ihmisten ymmärtävän, ettei aivovamma ole älyvamma: "Moni on mennyt lukkoon ja vaikeaksi" 

Hänen kaverinsa oli soittanut Lindbergille ja pyytänyt tätä kääntämään tekemänsä lastenkirjan.

– Koitin kieltäytyä, mutta kaveri sanoi sen olevan juuri oikea asia siihen hetkeen. Hän oli myös aikoinaan kokenut aivovamman.

Lindbgerg päätti ottaa haasteen vastaan. Hän yritti ensiksi työskennellä tietokoneella tehdä sitä, mutta näytön kirkkaus oli mahdoton haaste. Miehen silmät eivät kestä hohtavaa valoa. Hän oli vältellyt kirjoittamista käsin, mutta nyt hän päätti kääntää kirjan paperille.

– En pystynyt kirjoittamaan. Käteni ei vain toiminut. Olin kuitenkin päättänyt olla maailman paras aivovammapotilas, joten otin haasteen vastaan.

Ensimmäisenä päivänä Lindberg sai kirjoitettua yhden sanan. Toisena päivänä kolme sanaa. Kuukauden päästä Lindberg oli kääntänyt kirjan.

Syvissä vesissä

Lindberg oli samana syksynä kaverinsa kanssa golfkentällä pohdiskellut, että pystyykö aivovammasta selvitä ilman masennusta, sillä siinä muuttuu niin paljon minäkuva.

Miehelle itselleen oli iskenyt kova masennus, eikä hän osannut nähdä muuta lopputulemaa kuin itsemurhan.

– Ei sen takia, että halusin kuolla vaan sen takia, että en jaksa enää elää. Siinä on iso ero. Varsinkin sen jälkeen, kun kävin kuuntelemassa 20 neurologilta sen, että en ikinä enää tule urheilemaan tai tekemään töitä.

Miehellä oli annettu kolmen vuoden ennuste. Se tarkoittaa sitä, että kolmen vuoden jälkeen olevat oireet tulevat jäämään loppuelämän ajaksi.

Alkoi taistelu aikaa vastaan.

Urheilu oli pelastus

Triathlonia mies oli harrastanut jo ennen vakavaa aivovammaansa, mutta tapaturman jälkeen laji on saanut tärkeän roolin hänen elämässään.

Lindberg muistelee vuotta 2012, kun hän opetteli uintia triathlonia varten. Opiskelijana nuorukaisella ei ollut rahaa uimavalmentajaan, mutta se ei estänyt häntä.

– Olin yhtenä keskiviikkoiltana Mäkelänrinteen uimahallissa ja huomasin siellä olevan treenaamassa Suomen tulevaisuuden huippu-uimareita. Aloin käymään aina keskiviikkoisin  samaan aikaan uimassa. Niillä uimareilla oli harjoitusten jälkeen valmentajan vetämä loppupuheenvuoro, jota menin viereen salaa kuuntelemaan, sanoo Lindberg.

Tämä harmiton temppu kertookin miehen päättäväisyydestä saavuttaa tavoittelemansa päämääränsä. Näin on käynyt myös aivovammasta selviämisen kanssa. Matka on ollut pitkä, mutta eteenpäin hän puskenut.

Lindbergillä ei ole tällä hetkellä masennusta, mutta pään sisällä hän käy koko ajan kovia kamppailuja itsensä kanssa.

– On vaikeata kamppailla sen kanssa, että en pysty elättämään itseäni. Olen ekonomian kandidaatti, mutta pystyn istumaan maksimissaan tunnin tietokoneella. Pystyn kuitenkin pyöräilemään 622 kilometriä 33 tunnissa, sanoo Lindberg.

Moni hieno asia olisi jäänyt kokematta ilman aivovammaa

Miehen tämänhetkisistä saavutuksista tulee paljon selkääntaputuksia, mutta harva ymmärtää kotiin mennessä mielen valtaavan tyhjä olotila.

Lindberg ei ole katkeroitunut tapaturmasta, vaan päinvastoin. Se oli hänen elämänsä hienoimpia asioita, mitä hänelle on tapahtunut. 

Vaikka tie on ollut tuskainen, olisi myös moni hieno asia olisi jäänyt kokematta ilman aivovammaa.

– En istuisi tässä haastattelussa, jos en olisi saanut aivovammaa. Koen elämäntehtäväni olevan, että meitä aivovammapotilaita kohdeltaisiin samalla tavalla kuin muitakin potilaita. Tällä hetkellä me olemme B-luokan kansalaisia.

Polkupyörällä hurjia saavutuksia

Sairauseläkkäällä lopunelämäänsä olevan miehen tuorein saavutus on lokakuulta, kun hän lähti kaverinsa kanssa suorittamaan Everesting-haastetta Eurooppaan. Tarkoituksena oli pyöräillä mäkiä ylös ja alas Mount Everestin korkeuden verran, eli 8848 nousumetriä.

Miehet aloittivat suorituksen Sloveniasta.

– Meidän piti aloittaa alun perin Belgiasta, mutta koronarajoitukset sotkivat asiaa. Saimme kolme everestiä kahdeksaan päivään. Pyöräilimme 56 tuntia yhteensä ja 29 000 nousumetriä, sanoo Lindberg.

Suoritus on ennätyksiä hamuavan miehen mielestä vasta alkusoittoa. Hänellä on isot suunnitelmat tulevaisuutta ajatellen. Tarkoituksena on tehdä sama suoritus kaikilla maailman seitsemällä maanosalla.

– Lähdin tilanteeseen siitä, että en pystynyt konttaamaan tai kirjoittamaan. Nyt olen tässä. Kuntoni puolesta pystyn siihen. Etelänapa tulee olemaan miehelle suurin haaste, sillä hänen kroppansa ei toimi kylmässä.

Katso ylhäällä olevalta videolta, kun Lindberg kertoo suorittamastaan Everesting-haasteesta.