Emil Ruusuvuori puhuu viimein – raju paniikkikohtaus iski kesken ottelun: "Ei käytännössä mitään muistikuvaa"

13:13imgEmil Ruusuvuori kertoo koko tarinan: Paniikkikohtaus kesken ottelun suisti tennisuran raiteiltaan. Video: Jesse Väänänen
Julkaistu 06.05.2025 20:05
Toimittajan kuva
Antti Rämänen

antti.ramanen@mtv.fi

Tennistähti Emil Ruusuvuori kokee olevansa viimein valmis kertomaan häntä vuosia rasittaneista peloista, joiden takia koko ura on ollut katkolla.

Ruusuvuori ilmoitti viime syksynä jättäytyvänsä loppuvuoden 2024 kestävälle tauolle henkisen ja fyysisen ylikuormituksen takia.

Tammikuussa hän palasi kilpakentille. Ruusuvuori on ollut vähäsanainen kokemistaan vastoinkäymisistä, mutta nyt hän tuntee tarvetta palata normaaliin elämään ja puhua ääneen psyykkisistä vaikeuksistaan.

Lue myös: Emil Ruusuvuoren tiedotustilaisuus peruuntui äkillisesti

Koko tapahtumasarja sai alkunsa Miamin ATP-turnauksesta vuonna 2021. Se, minkä hän oli aluksi tulkinnut olevan tavallista jännitystä, paljastuikin ihan muuksi.

– Ennen ekaa rundia en tuntenut hirveästi mitään ennen matsipäivää. Heräsin ja lähdin autoon. Aivan karsea olo. Ei pysty puhumaan. Tullaan kentille. Ei pysty hengittää. Sydän hakkaa. Tavallaan itkettää myös. Sitten pystyin sanomaan, että ei ole nyt kaikki hyvin, Ruusuvuori kertaa tuntemuksiaan.

Ruusuvuori oli tottunut kovaa henkistä kanttia vaativassa lajissaan ottelupaineisiin ja siihen, että eteenpäin on jatkettava, oli olo henkisesti millainen tahansa.

– Sitä seuraava (vaihe) perustui käytännössä vain ja ainoastaan kakkossyöttöön. Tuli täydellinen lukko ja kipsi. Ihan sama missä oli, mitä teki, saattoi tulla ajatus kakkossyötön aiheuttamasta paniikinomaisesta pelosta, että jos ei sitä saa kenttään.

– Aina oli vain se mielessä, että jos teen näin, niin mitä siitä seuraa. Olin vain niin loppu, että ei pystynyt. Siinä vaiheessa jo muukin siinä lähellä ymmärsi, että pakko ottaa joku viikko tai kaksi, että ei pelaa, Ruusuvuori muistaa.

Pienten taukojen ottamisesta ei kuitenkaan ollut Ruusuvuorelle apua. Edessä oli täydellinen pysähdys – paniikkikohtaus kesken ottelun.

– Siitä ei ole käytännössä juuri mitään muistikuvaa. Muisti on katkennut jossain kohtaa siinä.

Videolla Emil Ruusuvuori kertoo ensimmäistä kertaa perusteellisesti vuosia jatkuneista henkisistä vastoinkäymisistään.

Lue myös: Emil Ruusuvuorelta viesti Patrik Laineelle: "Jos hän joskus tämän haastattelun lukee"

Tuoreimmat aiheesta

Emil Ruusuvuori