Emil Larmi vähät välitti supertähden sanoista – leijonavahdilta lähti hellyttävä viesti kotiin
Suomen maalille Ruotsia vastaan pelattuun jääkiekon MM-puolivälierään nostettu Emil Larmi oli suurin yksittäinen syy siihen, että Leijonat onnistui panemaan NHL-miehiä vilisseen Tre Kronorin niin ahtaalle. Tappion jälkeinen pettymys paistoi Larminkin kasvoilta.
Alkulohkossa voitot Isosta-Britanniasta ja Tanskasta torjunut Larmi vastasi Ruotsia vastaan huutoon komeasti. Torjuntoja kertyi kaikkiaan 33, ja osa niistä oli niin sanottuja gamesavereita, joilla Suomi roikkui mukana jatkoajalle asti.
Rasmus Dahlinin laukaukselle varsinaisen peliajan lopulla ja Joel Eriksson Ekin ohjurille jatkoajalla Larmikaan ei voinut mitään.
Ottelun ratkettua Larmi purki pettymyksensä lyömällä mailansa paloiksi.
– On ehkä hyvä jollain tapaa ottaa ne tunteet ulos tuossa kohtaa, Larmi sanoi.
– Pettymys on isoin tunne, kun hävitään tällainen matsi, mutta kyllä voi olla ylpeä siitä, miten me tuolla väänsimme. Ei ollut ihan tarpeeksi. Lähellä se oli, mutta sitä ei lasketa.
Ylpeä Larmi sanoi olevansa myös siitä, että pääsi ylipäätään pelaamaan.
– Tässä paidassa pelaaminen on ensinnäkin aina kunnia, ja kun pääsee pelaamaan tällaisia pelejä, se on vielä isompi kunnia. Varmasti Hapa (Harri Säteri) olisi siellä pystynyt myös sätkimään ihan kohtalaisella tasolla ja mielestäni kyllä sätki koko kisojen ajan.
Larmin väkevät otteet pantiin merkille myös vastustajajoukkueen leirissä. Ruotsin kapteeni, NHL-tasollakin supertähtiin lukeutuva puolustaja Erik Karlsson antoi esimerkiksi rehdin tunnustuksen.
– Se tuntuisi kivemmalta, jos pelaisimme vielä lauantaina Prahassa. Voittamisesta pelataan. Se on itsellekin kaikki kaikessa. Kaikki muu on sitten, ainakin tässä hetkessä, se ja sama, Larmi kuittasi Karlssonin kehuista kuultuaan.
27-vuotias maalivahti on edustanut seurajoukkuetasolla ruotsalaista Växjötä nyt kahden ja puolen kauden ajan. Sopimus kattaa vielä ensi kauden. Larmi ei kuitenkaan halunnut pettymyksen keskellä alkaa miettiä, voisiko hyvin sujunut Ruotsi-ottelu avata hänelle ovia tulevaisuudessa.
– Enpä tiedä. Totta kai toivon niin, mutta se ei ole nyt mielessäni. Seuraavaksi mietin kotioven avaamista, että näen perheeni.
Mitä teet ensimmäisenä, kun saat kamat pois päältä ja lähdet hallilta?
– Varmaan laitan kotiin viestin. Luulen, että se on ensimmäinen. Kysyn, onko vauva nukkumassa ja miten siellä menee. Nämä ovat pitkiä rupemia olla poissa kotoa. Ikäväkin ehtii tulla.
– Tsekkaan, että siellä on kaikki hyvin.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää