Elintarvikejätti kokeilee Sanna Marinin unelmaa: Unilever ottaa nelipäiväisen työviikon vuodeksi käyttöön

Kuluttajatuotteita valmistava Unilever maksaa Uudessa-Seelannissa oleville 81 työntekijälleen edelleen palkan viidestä päivästä, mutta jos he saavat viikon työnsä tehtyä neljässä päivässä, viides on vapaa.

– Jos kokeilu johtaa siihen, että henkilöstö tekee jatkossa neljä pitkää päivää, se on epäonnistunut. Se ei ole tarkoitus, vaan tavoite on muuttaa työn tekemisen tapaa, toteaa Unileverin paikallinen johtaja Nick Bangs Financial Timesissä.

Hän aikoo itse pitää joko keskiviikot tai torstait vapaana.

Kokeilu kestää vuoden. Jos tulokset ovat hyviä, Unilever pohtii, miten järjestely voisi onnistua sen kaikkiaan 155 000 työntekijän kohdalla.

Tehtaissa ei yhtä helppoa

Suurin osa Uuden-Seelannin työntekijöistä toimii joko tuotteiden jakelijoina tai myyjinä.

Bangs myöntää, että nelipäiväinen viikko viiden päivän palkalla ei ole yhtä helppo toteuttaa yrityksen tehtaissa, joissa tuotteet valmistetaan.

Unileverin kokeilu on yksi laajimmista, jossa selvitetään, lisääkö lyhyempi työviikko henkilöstön hyvinvointia, tuottavuutta ja onnellisuutta.

Nykyistä lyhyemmästä työviikosta tai työpäivästä on puhunut myös pääministeri Sanna Marin (sd) ollessaan vielä liikenne- ja viestintäministeri.

Marinin puheesta nousi pienimuotoinen kohu viime vuoden elokuussa. Hän itse sanoi ajatuksen olevan vielä utopiaa, mutta joskus se saattaisi olla mahdollista.

Microsoftilla tuottavuus parani

Microsoftin mukaan sen henkilöstön tuottavuus parani Japanissa, jossa yritys kokeili nelipäiväistä työviikkoa elokuun ajan viime vuonna.

Henley Business Schoolin arvion mukaan lyhyempi työviikko voi vähentää sairaspoissaoloja ja rekrytointikustannuksia sekä lisätä työntekijöiden tehokkuutta Britanniassa 104 miljardin punnan arvosta vuosittain.

Unileverin pääjohtaja Alan Jope on todennut, että Unilever tuskin palaa järjestelyyn, jossa kaikki sen toimistotyötä tekevät ihmiset ovat työpaikallaan koko ajan.

Katso videolta, kuinka viime vuoden elokuussa Aalto-yliopiston professori arvioi SDP:n Marinin ehdotukset lyhyemmästä työviikosta – olisiko nelipäiväisessä työviikossa järkeä?

Lue myös:

    Uusimmat