Pääministeri Marin puoltaa nelipäiväistä työviikkoa Bloombergin haastattelussa: "Enemmän aikaa rakkaille ja harrastuksille"
Pääministeri Sanna Marin (sd.) ehdottaa jälleen neljän päivän työviikkoa Bloombergin haastattelussa.
Tuottavuuden lisääntyessä työviikkojen tulee lyhentyä, linjaa Marin. Lisäksi työn ja vapaa-ajan pitäisi pysyä tiukemmin omissa lokeroissaan.
– Meidän täytyy muuttaa maailmaa lisätäksemme ihmisten hyvinvointia ja onnellisuutta, Marin toteaa.
– (Lyhyempien työviikkojen myötä) ihmisillä olisi enemmän aikaa perheilleen, rakkailleen, harrastuksilleen ja elämälleen, Marin jatkaa.
Nelipäiväisen työviikon mahdollisuus nousi kesällä jälleen otsikoihin, kun Islannissa saatiin lupaavia tuloksia kokeilussa. Huomioitavaa kuitenkin on, että Islannissa alettiin tehdä 35–36 tuntista työviikkoa 40-tuntisen sijaan. Suomessa klassisen työviikon pituus on 37,5 tuntia.
Vaikka Marin puhuu nelipäiväisen työviikon puolesta, ei kyseinen uudistus kuitenkaan ole hallitusohjelmassa.
– Tuottavuuden parantuessa tavallisten työläisten tulisi myös hyötyä. Etujen ei tulisi mennä vain omistajien taskuihin, Marin katsoo.
– Yksi tapa jakaa tuotannon kasvun hedelmiä olisi leikata työtunteja ja pitää palkat kuitenkin ennallaan, Marin jatkaa.
"Hallitus ei ollut lomalla"
Uberin ja Woltin kaltaiset palvelut ovat Marinin mukaan paluu sadan vuoden takaiseen aikaan.
– Tuolloin monet ihmiset työskentelivät itsenäisesti sen sijaan, että he olisivat yhden yrityksen palkkalistoilla, Marin sanoo.
Niin sanottuja alustatalouksia on taajaan kritisoitu alhaisesta palkkatasosta ja työnäkymien ailahtelevaisuudesta.
– Täytyy aina yrittää suojella heikompaa osapuolta ja parantaa heidän asemaansa.
Pääministerin neliviikkoinen kesäloma oli Marinin mukaan mahdollinen, koska hallitus on pätevässä toimintakunnossa.
– Hallitus ei ollut lomalla. Olemme järjestäneet kaikille ministereille, myös pääministerille, sijaisen, Marin toteaa.
Uusimmat
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
07:31
Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa
-
07:25
Zelenskyi pelkää Venäjän valmistelevan hyökkäysaaltoja – tekee harvinaisen myönnön
-
07:25
Lakko-oikeutta koskevat rajoitukset tulevat voimaan tänään
-
07:16
Kysely: Suomalaiset vaativat oman maan edun ajamista EU:ssa – puolueen näkökulma vähemmän tärkeä
-
07:03
Anton Lundell astui isosti esiin! Floridan Stanley Cup -jahti askelta pidemmälle
-
07:03
"Ihan järjetön" – Leijonat varuillaan merkillisen superkyvyn kanssa
-
07:01
Henna Peltonen saa Tauskin herkistymään kesken haastattelun: "Olet unelmieni mies"
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
Lataa lisää