Maria Kallion rooliin hyppäävä Elena Leeve löysi hahmostaan ja itsestään yhteneväisen piirteen: "Tietynlaista erakkomaisuutta"

Elena Leeve tunnustautuu viihtyvänsä omassa rauhassa.

Näyttelijä Elena Leeve nähdään pääroolissa C moren uutuussarja Maria Kalliossa. Leena Lehtolaisen kirjasarjaan perustuva roolityö vaati Leeveltä niin henkistä kuin fyysistä valmistautumista. Maria Kallio on nähtävissä C More -suoratoistopalvelussa torstaina 19.8. alkaen. 

– Olen Maria Kallio -kirjojen fani, joten pääroolin saaminen tuntui todella ihanalta. Olin todella innoissani, kun sain kutsun koekuvauksiin ja sittemmin roolin, Leeve muistelee MTV Uutisille.

Poliisin ammattiin liittyi hänen mukaansa paljon uusia haasteita ja asioita, joita hänen piti opetella ja miettiä.

Lisäksi ryhmällä oli käytössään poliisista yksi kontakti, jolta he saivat kysyä mieltä askarruttavista aiheista. Valmistautumiseen kuului myös asekoulutusta.

–  Aluksi pohdin paljon poliisin ammattia ja uskottavuuskysymyksiä. Onneksi ennakkovalmistautumista oli paljon. Ensimmäiset päivät kuitenkin jännittivät paljon. Lopulta siihen maailmaan kuitenkin solahtaa.

Uransa alkupuolella olevasta Maria Kalliosta löytyi Leeven mukaan yhteneväisiä luonteenpiirteitä hänen itsensä kanssa. Tietty erakkomaisuus on osa roolihahmoa sekä näyttelijää itseään.

– Tietynlainen erakkomaisuus on läsnä Mariassa ja tunnistan myös itseäni siitä. Toki Marialla nämä piirteet korostuivat itseäni enemmän, hän kertoo.

Niin sanottu erakkomaisuus korostuu Leevessä silloin, kun hänen pitää saada miettiä tai käsitellä isoja asioita.

– Jos minulla on joitain isoja kysymyksiä ja asioita mietittävänä, haluan pois hälystä jonnekin rauhaan. Maria ei välttämättä tiedosta sitä, että joskus asiat saattaisivat ratketa helpommin, kun niistä puhuisi. Sen kyllä tunnistan itsessäni.

Leeve kertoo aloittaneensa treenaamisen personal trainerin johdolla puoli vuotta ennen kuvausten alkua.

– Minulla oli valmistautumisessa käytössäni hyvä personal trainer ja asekoulutusta. Olihan se vähän sellaista, että kiinnitin huomiota kuinka syön, että saisin paljon lihaksia. Tarkoituksemme ei ollut kuihduttaa massaani, vaan saada nimenomaan lisää. Se oli aika kivaa niin päin.

Tulokset eivät olleet lyhyen aikavälin vuoksi erityisen näkyviä, mutta kyse oli ennen kaikkea henkisestä prosessista.

– Tein sellaista treeniä, mitä ajattelin Marian treenaavan. Treenasimme isoja lihasryhmiä ja ajattelin, että kehonkin on hyvä olla sellainen että voi puolustaa itseään ja muita. Se kasvatti itseäni henkisesti ja oloni muuttui paljon ryhdikkäämmäksi.

– Mieli ja keho ovat niin paljon yhteyksissä. Teen itse paljon erilaista treeniä, joogaan ja uin.

Kesän näyttelijä on kuluttanut rennoissa merkeissä. 

– Olemme olleet lasten kanssa paljon uimastadionilla ja mökillä. Sellaista super rentoa ja kivaa yhdessäolemista.

Maria Kallio C More -suoratoistopalvelussa 19.8. alkaen. 

Lue myös:

    Uusimmat