Ei pesua viikkoon! Tästä syystä vastasyntynyttä vauvaa ei kannata kylvettää heti

Vastasyntyneet vauvat pestään lähes välittömästi synnytyksen jälkeen. Osa ihmisistä on kuitenkin sitä mieltä, että tämä tapa ei ole hyväksi. Mistä tässä oikein on kysymys?

Vastasyntynyt vauva ei rehellisesti sanottuna ole kovin kaunis näky ihoa peittävän valkoisen kalvon kera. Tällä ihoa peittävällä talimaisella lapsenkinalla on kuitenkin lapsen terveyden kannalta pitkäkestoisia vaikutuksia. Sitä ei siis ehkä kannatakaan pestä pois välittömästi. 

Iholla olevan rasvan poispeseminen ei kannata

Lapsenkina suojaa tehokkaasti vauvan pehmeää ja herkkää ihoa. Toisin sanoen, se on aivan kuin vauvan ensimmäinen kosteusvoide. Tästä hoitavasta kerroksesta ei ole siis mitään tarvetta päästä eroon pesun avulla.

Puhtaus on muodostunut kulttuurissamme jopa pakkomielteeksi, kertoo New Yorkin lääketieteellisen yliopiston lääketieteen professori Ian Holman. Tästä syystä moni unohtaa, että bakteerit ovat itse asiassa hyväksi vauvoille. 

– Vauvan iho alkaa hilseillä muutaman päivän kuluttua synnytyksen jälkeen. Peseminen ei ole vauvan kannalta hyvä vaihtoehto, sillä se poistaa iholta myös kaiken rasvan, Holman kertoo.

Jos iholla ei ole lainkaan rasvaa, se kuivuu nopeasti aiheuttaen iho-ongelmia. 

Pesu voi tuntua vauvasta epämukavalta

Ihon rasvaisuuden lisäksi peseminen voi tuntua lapsesta epämukavalta, sillä se on tottunut äidin kohdun lämpötilaan. Pesuveden hyvin erilainen lämpötila voikin aiheuttaa lapselle tunteen, että jotain on vialla. Lapsi kannattaakin ensin totuttaa rauhassa ilman lämpötilaan ennen pesua. 

Vauvojen pesemisestä käydään kiivasta keskustelua sekä lääkäreiden että äitien kesken. Vastasyntyneiden vauvojen ihon pesemisestä on kuitenkin olemassa vielä melko vähän tieteellistä tutkimusta. 

Lähde: Faithtap

Lue myös:

    Uusimmat