"Kokemattoman työntekijän palkkavaatimus voi olla korkea" – huippukokki Henri Alén älähtää nuorten vaatimuksista alalla

4:51

Ravintolayrittäjä, kokki Henri Alén sai aikaan Twitter-myrskyn, kun hän kertoi, että kokin töitä olisi kasvavalla alalla tarjolla, mutta tekijöitä ei ole.

Monet väittivät Alenille, että tuntevat työtä vailla olevia kokkeja, mutta yksikään kokki ei ilmoittautunut Alénille.

– Yksi syy tähän on varmaan se, että viitisen vuotta sitten ollut kokkibuumi on mennyt ohi. Ravintolakoulujen hakijamäärätkin ovat käsittääkseni kääntyneet laskuun. Se on toisaalta hyvä, että jos nuoret kuvittelivat, että työ on sellaista kuin television kokkiohjelmissa – niin nuoret eivät sitten hakeudu alalle vääristä syistä.

"Kokin pitää elää ja hengittää sitä hommaa"

Alénin mukaan hänen neljään ravintolaansa on tullut viimeisten kahden vuoden aikana vain noin viidestä kuuteen hakemusta kokin hommiin.

– Motivoituneita kokkeja, jotka haluaa elää ja hengittää sitä kokin hommaa, niitä ei ole tarjolla enää yhtä paljon kuin muutama vuosi sitten. Tähän yksi syy voi olla se, että ravintola-ala on tunnetusti matalapalkka-ala ja töissä ollaan useimmiten silloin, kun muut ovat viihteellä.

Alénin mukaan uutena isona ilmiönä on tullut nuorten kokemattomien työntekijöiden kovat vaatimukset palkan ja vapaiden suhteen.

– Vapaa-ajan merkitys on lisääntynyt ihmisten elämässä. Kokemattomankin työntekijän palkkavaatimus voi olla korkea.

Alénin mukaan hänen ravintoloissaan on useita pitkäaikaisia työntekijöitä, jotka hän pitää tyytyväisinä maksamalla tavallista parempaa palkkaa.

– Pidän työntekijänän tyytyväisinä monin eri keinoin. Pystyn maksamaan heille parempaa palkkaa. Kohtelen työntekijöitäni ihmisinä eikä työkaluina. Tarjoan työpaikan, jossa voi kehittyä ja oppia, luettelee Alén.


Oikaisu 25.6. klo 18.38: Korjattu otsikon sitaattia.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja