Hallitus käy henkien taistelua talouden isosta linjasta. Pääministeri Sanna Marinin (sd.) tuore ehdotus veronkorotuksista jäädyttää tunnelmaa Säätytalolla, kirjoittaa MTV Uutisten yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki.
Vielä eilen kertoimet kunnon hallituskriisille olivat korkeat, kun synkkä hallitusviisikko aloitti kymmenen tunnin istunnon Säätytalolla. Tänään liikahdus eteenpäin oli edes se, että kaikki puheenjohtajat, myös keskustan Annika Saarikko, saivat eduskuntaryhmiltä mandaatin jatkaa neuvotteluja.
Vääntö talouden ja työllisyyden isosta kuvasta jatkuu kuudetta päivää. Se kertoo, että kyseessä on harvinaisen tuskainen prosessi viidelle puolueelle.
Ehtiikö vappusima valmistua ennen kuin hallitus saa pakettinsa kasaan?
Näkemykset ovat edelleen kaukana toisistaan. Hallituslähteen mukaan puolueiden tajuntaan on sentään uponnut se, että kaikille mieluisaa ratkaisua ei ole yksinkertaisesesti saavutettavissa.
Puuro on kylmää, mutta sitä on vain lusikoitava.
Odottelun jälkeen nyt edes neuvotellaan.
Tilannetta voisi luonnehtia henkien taistoksi talouslinjasta.
Kehykset paukkuvat, mutta sopeutukset eivät maistu kenelläkään
Hallituspuolueet ovat jo yksimielisiä siitä, että menokehyksiin ei päästä ensi vuonna. Marinin kompromissiehdotuksessa kehysten ylityksen tarve olisi 900 miljoonaa.