Kokoomuksen eduskuntaryhmä huuhteli pettymystään jäämisestä oppositioon oluttuoppien äärellä keskiviikkona. Tilanne on monille, erityisesti nuoremmille kokoomuslaisille outo ja täysin uusi. Kokoomus on ollut hallituspolitiikan Kekkonen, kirjoittaa MTV uutisten kolumnisti Eeva Lehtimäki.
Kokoomus on ollut valtionhoitajapuolue. Hallitustaivalta on kertynyt vuoden 1987 jälkeen peräti 28 vuotta eli seitsemän vaalikautta. Oppositiossa puolue käväisi kauden 2003 – 2007, mutta sen jälkeen poliittista valtaa on käytetty eri kokoonpanoissa taas 12 vuotta putkeen. ”Kokoomuksesta on tullut hallitusneuvotteluiden avainpelaaja”, todetaan aivan oikein e2 Tutkimuksen koostamassa aineistossa.
Kotimaisen politiikan laki on ollut, että Kokoomus on kuolonsyöjä, joka imee kumppaniltaan kannatuksen ja porskuttaa itse läpi hallitusvastuun. Se ei ole ollut ideaaliseuralainen Keskustalle tai demareille, mutta hyvillä vaalituloksilla se on päässyt hallitukseen. Tähän asti.
Niinpä hämmennys oli ymmärrettävää, kun Kokoomukselle alkoi alkuviikosta valjeta, että Keskusta on liittymässä ennätysmäisen murskatappion ja julkisen kainostelun jälkeen SDP:n, Vihreiden, Vasemmistoliiton ja RKP:n rinnalle hallituksen tukipuolueeksi. SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen julkisen seireeninlaulun jälkeen tiistaina tilanne oli selvä lopuillekin epäilijöille. Politiikka sai myös uuden mittayksikön. Ei ole niin pientä viiden sentin rakoa, josta pari keskustalaista ei livahda takaisin hallitukseen.
Oliko kokoomus liian itsevarma?
Kokoomus lähti tiukoin ehdoin hallitustunnusteluihin Rinteen kanssa, mutta oliko se liian itsevarma ja jopa ylimielinen. Vaalitappion kärsinyt Keskusta jäisi oppositioon, eikä Rinteellä olisi muuta pelimerkkiä enemmistön saamiseksi kuin kolmoseksi tullut Kokoomus. Puolue ei halunnut liikkua itselleen tärkeissä teemoissa eli työllisyys-, vero- ja talouspolitiikassa. Julkisuudessa Kokoomus kieltäytyi myös hallitusyhteistyöstä Vasemmistoliiton kanssa useaan otteeseen viime päivien aikana.