Eeva Lehtimäen kommentti: Kokoomus kauhistelee kotisohvahallitusta ja etsii itseään oppositiosta – miten käy Orpon?

Kokoomus on ollut valtionhoitajapuolue. Hallitustaivalta on kertynyt vuoden 1987 jälkeen peräti 28 vuotta eli seitsemän vaalikautta. Oppositiossa puolue käväisi kauden 2003 – 2007, mutta sen jälkeen poliittista valtaa on käytetty eri kokoonpanoissa taas 12 vuotta putkeen. ”Kokoomuksesta on tullut hallitusneuvotteluiden avainpelaaja”, todetaan aivan oikein e2 Tutkimuksen koostamassa aineistossa.

Kotimaisen politiikan laki on ollut, että Kokoomus on kuolonsyöjä, joka imee kumppaniltaan kannatuksen ja porskuttaa itse läpi hallitusvastuun. Se ei ole ollut ideaaliseuralainen Keskustalle tai demareille, mutta hyvillä vaalituloksilla se on päässyt hallitukseen. Tähän asti.

Niinpä hämmennys oli ymmärrettävää, kun Kokoomukselle alkoi alkuviikosta valjeta, että Keskusta on liittymässä ennätysmäisen murskatappion ja julkisen kainostelun jälkeen SDP:n, Vihreiden, Vasemmistoliiton ja RKP:n rinnalle hallituksen tukipuolueeksi. SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen julkisen seireeninlaulun jälkeen tiistaina tilanne oli selvä lopuillekin epäilijöille. Politiikka sai myös uuden mittayksikön. Ei ole niin pientä viiden sentin rakoa, josta pari keskustalaista ei livahda takaisin hallitukseen.

Oliko kokoomus liian itsevarma?

Kokoomus lähti tiukoin ehdoin hallitustunnusteluihin Rinteen kanssa, mutta oliko se liian itsevarma ja jopa ylimielinen. Vaalitappion kärsinyt Keskusta jäisi oppositioon, eikä Rinteellä olisi muuta pelimerkkiä enemmistön saamiseksi kuin kolmoseksi tullut Kokoomus. Puolue ei halunnut liikkua itselleen tärkeissä teemoissa eli työllisyys-, vero- ja talouspolitiikassa. Julkisuudessa Kokoomus kieltäytyi myös hallitusyhteistyöstä Vasemmistoliiton kanssa useaan otteeseen viime päivien aikana.

Kovaa kampanjointia ja yhtenäistä viestiä tarkasta taloudenpidosta on pidetty Kokoomuksen vahvuutena, mutta onko tästä tullut Kokoomukselle myös rasite. Mitä muuta liittyy ydin-Kokoomuksen tarinaan kuin huoli kestävyysvajeesta ja valtion taloudesta? Kamreerin varoittelulle ei ollut kevään vaaleissa tilausta samalla tavalla kuin neljä vuotta sitten. Monet äänestäjät halusivat muutosta Sipilän hallituksen meininkiin, mutta samaan aikaan myös pysyvyyttä. Pysyvyyden kaipuu kulminoitui Perussuomalaisten ilmastonmuutostoimien kyseenalaistamiseen. Kokoomus haahuili hukassa nykyisyyden ja tulevaisuuden välissä, kuten muutkin isot puolueet. ”Autot kuuluvat teille”. ”Ihminen ei ole desimaali”

Heinäsirkkoja ja kotisohvahallitus

Ensi tyrmistyksen jälkeen Kokoomus on alkanut asemoida itseään oppositiokulmaan. Kansanedustaja Juhana Vartiainen tyrmäsi tulevan koalition kotisohvahallitukseksi, koska puolueilta puuttuu ohjelmistaan työnteon taloudelliset kannustimet. Ilman niitä ei Vartiaisen mukaan saavuteta haluttua 75 prosentin työllisyysastetta.

Välillä julkisessa keskustelussa on jopa näyttänyt, että luvassa ei ole vähempää kuin heinäsirkkoja ja muita vitsauksia, kun hallituspapereita rustaavat muut kuin Kokoomus. Ehkäpä odotetaan paperi ensin ja haukutaan se vasta sitten.

Kokoomus on siis uudessa ja itselleen oudossa tilanteessa.

Oppositiojohtajan räyhäkkä rooli ei istu suoralta kädeltä Petteri Orpon olemukseen. Tässä vaiheessa puolue on hänen näpeissään, mutta miten pian alkavat myös pohdinnat, tarvitaanko puolueelle uusi alku ja uusi vetäjä vuoden päästä Porin puoluekokouksessa.

Tässä vaiheessa vahvimmin spekulaatioissa nousevat esiin Antti Häkkänen, Elina Lepomäki sekä Kai Mykkänen. Häkkäsen ja Lepomäen talouslinjat istuvat yhteen ja ovat jonkin verran oikeammalla kuin Orpolla. Häkkänen on puolestaan arvoiltaan konservatiivisempi kuin Lepomäki.

Isänmaata voi palvella myös oppositiosta käsin, kuten sanonta kuuluu. SDP:lle, Vihreille ja Vasemmistoliitolle se onnistui kohtuullisen hyvin. Ne olivat eräänlainen politiikan blokki, joka menee nyt yhdessä hallitukseen. Soten, koulutusleikkausten, aktiivimallin ja kilpailukykysopimuksen kurmuuttamisella ne pystyivät nakertamaan hallituspuolueiden suosiota tasaisen tappavasti. Nyt eduskunnassa Perussuomalaiset, Kokoomus ja Kristillisdemokraatit istuvat brittiparlamentin tapaan oikeistoblokkina, mutta yhdistääkö niitä mikään muu.

Kokoomus ja Perussuomalaiset voisivat löytää yhteisen sävelen talouspolitiikassa ja todennäköisesti puhuttavaa riittää tulevan hallituksen toimista.

Liian läheinen kylkimyyry nosteessa olevien persujen kanssa on kuitenkin Kokoomukselle riski. Ylen tuoreessa mittauksessa Perussuomalaiset ovat nyt suosituin puolue 18,8 prosentin kannatuksella. Pari piirua oikealle, kovemmat puheet ja Kokoomus voi menettää kaupunkilaisia liberaaleja äänestäjiään mm. Vihreille. Perussuomalaiset näyttävät imuroivat riveihinsä myös Kokoomukseen ja Keskustaan pettynyttä yrittäjäporukkaa ja ovat siksi uhka Kokoomukselle.

Perussuomalaisten (39 paikkaa) ja Kokoomuksen (38 paikkaa) ryhmät ovat myös niin suuret, että ne voivat tehdä yksinään välikysymyksiä eli pakottavaa tarvetta yhteistyölle salissa ei ole.

Tässä vaiheessa Petteri Orpon joukot seuraavat tarkkaan, josko hallitusovi voisi vielä avautua. Siihen tarvitaan nykyryhmän neuvottelujen ajautuminen umpikujaan. Sekin on mahdollista, mutta kun Säätytalolle on menty, yritetään sieltä tulla myös ulos valmiin ohjelman kanssa.

Demokratiassa tekee välillä hyvää ottaa vauhtia oppositiosta. Se on mahdollisuus uudistaa puoluetta ja kirkastaa olemassaolon tarkoitusta. Kokoomukselle se voi olla jopa helpompaa oppositiosta käsin kuin Keskustalle muiden hallituspuolueiden puristuksessa.

Tässä vaiheessa Kokoomus seuraa katsomon puolella mahdollisen tulevan hallituksen Twisteriä Säätytalolla. Tiedättehän pelin, jossa käsi isketään tiukasti kiinni yhteen ympyrään ja sitten yritetään pysyä pystyssä ja siirtää muita raajoja muiden pelaajien yli tai ali seuraavaan pisteeseen.