Hallituspuolueiden puheenjohtajat toistelevat, että maassa pitäisi olla ja on toimintakykyinen hallitus, mutta tämä mantra kumisee jo tyhjyyttään. Rikkinäinen voi toimia rämisten, vaikka on kaukana ehjästä, kirjoittaa MTV uutisten yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki.
Vain Ukrainan sota ja maailmanpolitiikan epävakaus pitävät Sanna Marinin (sd.) hallitusta enää pystyssä.
Hallitus ajautui yhä surkeampaan jamaan, kun keskusta vesitti eduskunnan ympäristövaliokunnassa esityksen luonnonsuojelulaiksi ja heittäytyi yhteistyöhön opposition eli kokoomuksen ja perussuomalaisten kanssa.
Hallitus onnistuu kriisiytymään nyt viikkotahtia. Kun edellisestä taistosta on selvitty, seuraava kurkistelee jo nurkan takana.
Lue myös: Keskustan toiminta tyrmistyttää hallituskumppaneita – SDP:n Lindtman: "Herättää jatkuvasti kysymysmerkkejä"
Riita luonnonsuojelulaista kytenyt jo jonkin aikaa
Esitystä luonnonsuojelulaista oli väännetty hartaasti ja myös keskusta hyväksyi sen hallituksessa.
Luonnonsuojelulaki on ympäristöministeriön tärkeimpiä lakihankkeita tällä hallituskaudella ja tärkeä erityisesti vihreille.
Samaan aikaan keskusta on viestittänyt, että esityksessä on sille vaikeita kohtia. Erityisesti ne liittyivät maanomistajien omaisuudensuojaan.
MTV uutiset kertoi jo lokakuun lopulla, että hallituspuolueet riitelevät rajusti lain sisällöstä. Tämä on vain jäänyt hallituksen muiden kiistojen varjoon.

