Keskustan toiminta tyrmistyttää hallituskumppaneita – SDP:n Lindtman: "Herättää jatkuvasti kysymysmerkkejä"

1:55
Katso tiivistetysti, mistä on kyse – hallitus ajautui jälleen kriisiin.

Keskustan irtiotot hallituksen riveistä jatkuivat tiistaina ja horjuttivat entisestään hallituksen yhteistyökykyä.

Puolue hyppäsi eduskunnan ympäristövaliokunnassa opposition rinnalle muuttamaan hallituksen aiemmin sopimaa esitystä luonnonsuojelulaista. Se äänesti muutoksia yhdessä kokoomuksen ja perussuomalaisten kanssa. Hallitus on antanut lakiesityksen eduskuntaan yksimielisenä toukokuussa.

Keskustan toiminta kirvoitti hallituskumppaneilta tyrmistyneitä reaktioita. Pääministeripuolue SDP:n eduskuntaryhmää johtavan Antti Lindtmanin mukaan keskustan kannattaisi käydä sisäinen keskustelu toimintakyvystään hallituspuolueena.

–  Tilanne on nyt se, että hallituksessa on nyt yksi puolue, jonka toimintakyky hallituspuolueena herättää jatkuvasti kysymysmerkkejä, Lindtman sanoi toimittajille eduskunnassa.

Koko ryhmä muutoksen takana

Eduskunnan täysistunto päättää luonnonsuojelulain kohtalosta valiokunnan mietinnön pohjalta.

Luonnonsuojelulain kokonaisuudistus on ollut ympäristöministeriön merkittävimpiä hankkeita tällä hallituskaudella. Esityksestä poistui uhanalaisia luontotyyppejä koskevia pykäliä.

Vihreiden kansanedustajat reagoivat tapahtuneeseen pitämällä ylimääräisen kokouksen, jonka jälkeen ryhmä vaati hallituspuolueiden puheenjohtajia koolle.

Reaktiot olivat vahvoja myös muista hallituspuolueista. Vasemmistoliiton puheenjohtajan Li Anderssonin mukaan hallituksen hajoaminen nyt johtaisi siihen, että maassa ei olisi useaan kuukauteen ennen eduskuntavaaleja hallitusta, joka pystyisi tarvittaessa reagoimaan esimerkiksi energiakriisin aiheuttamiin tarpeisiin.

Myös RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson ihmetteli keskustan käyttäytymistä.

–  Ilmeisesti keskusta on tässä heittänyt kaikki hallituksen normaalit pelisäännöt roskikseen, ja se on asia, joka minua huolestuttaa suuresti.

Keskustan eduskuntaryhmän johtaja Eeva Kalli sanoi STT:lle, että koko ryhmä oli esityksen muuttamisen takana.

Kallin mukaan esityksessä oli kohtia, joilla olisi ollut merkittäviä välillisiä vaikutuksia esimerkiksi metsätalouden harjoittamiseen ilman takeita korvauksista. Kalli sanoi, että keskusta päätyi poikkeamaan hallituksen yhteisestä linjasta valiokunnissa pidettyjen asiantuntijakuulemisten myötä.

–  Ilmeisesti kaikki tämä omaisuudensuojaan liittyvien ongelmien mittakaava ei ollut vielä selvillä siinä kohdin, kun hallituksen esitystä valmisteltiin.

Marin toisella puolella maailmaa

Muiden hallituspuolueiden edustajat ovat aiemmin kertoneet STT:lle pelänneensä keskustalta tällaista toimintaa siitä lähtien, kun pääministeri Sanna Marin (sd.) toi puolueen vastustaman saamelaiskäräjälain riitaisena eduskuntaan.

Silloin keskusta syytti pääministeriä yhteisten pelisääntöjen rikkomisesta. Puolueen kolme ministeriä uumoili tuolloin "ennakoimattomuutta normaalien pelisääntöjen noudattamisessa" aikaisempien lakiesitysten käsittelyyn.

Syksyn aikana puolue on myös pitkittänyt vastauksen laadintaa EU:n ennallistamisasetusta koskevaan välikysymykseen sekä onnistunut hautaamaan useita hallituksen aiemmin sopimia lakihankkeita.

STT ei tavoittanut pääministeri Marinia kommentoimaan keskustan toimintaa tai hallitusyhteistyön tilannetta. Marin on työmatkalla Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Vienninedistämistä sisältävä matka kestää lauantaihin asti.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja