Hallituksen varjoviisikkoon on siirretty hallitusta loppukaudesta repivät kiistat. Hallituskumppanit kaipaavat pääministeri Sanna Marinin (sd.) johtajuutta, jotta kriisi vältetään. Maata ei voi johtaa vain kansainvälisillä tantereilla ja Instagramissa, kirjoittaa MTV Uutisten yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki.
”Vaalikauden lopulla usein käy niin, että vauhti kiihtyy.” Näin kiteytti maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen (kesk.) kommentoidessaan tiistaina hallituksen pahaksi äityneitä riitoja ja vaatimuksia noudattaa yhteisiä pelisääntöjä.
Kurvinen kuuluu varjoviisikkoon, jonka tehtävänä on suodattaa ja vääntää sopu niistä lakiesityksistä, jotka pitää saada marraskuun puoliväliin mennessä eduskuntaan, jotta ne ylipäätään ehditään käsitellä tällä vaalikaudella.
Varjoviisikkoa vetää demareiden perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.).
Kiurun ja Kurvisen lisäksi varjoviisikkoon kuuluvat sisäministeri Krista Mikkonen (vihr.), valtiosihteeri Dan Koivulaakso (vas.) sekä pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist (rkp).
Eniten huomiota on kuitenkin saanut se, että ryhmän pöydällä ovat myös EU:n ennallistamisasetus sekä arvonnousuvero, alias exit-vero tai maastapoistumisvero.
Lue lisää: Hallitus kiistelee maastapoistumisverosta – "Heitetään se romukoppaan", vetoaa kasvuyrittäjä
Muut hallituspuolueet tulkitsevat, että näiden julkisuudessa olleiden riitojen perimmäinen syy on keskustan romahtanut kannatus ennen huhtikuun alun eduskuntavaaleja.
Tulosta pitää saada. Katastrofi pitää yrittää estää. Taistelutantereena ovat erityisesti suomalaiset metsät ja kiista siitä, miten paljon EU-komissio voi määräillä metsien käyttöä.
