Mainos

Eduskunnan talouspäällikkö paljastaa HS:lle: Leväperäistä rahankäyttöä ja ohjerikkeitä

Eläkkeelle jäävä eduskunnan talouspäällikkö Pertti Rosila kertoo Helsingin Sanomille urastaan eduskunnassa, jonka aikana suhteet useampaan kansanedustajaan ja puhemieheen ovat olleet koetuksella.

Erityisesti eripuraa on tullut, kun Rosila on ottanut huomionsa kohteeksi ohjesääntöjen rikkomisen ja verorahojen väärinkäytön.

– Eduskunnassa meno oli pahimmillaan kuin keisarin hovissa, Rosila kertoo muun muassa entisen eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitisen verorahojen käytöstä. Eduskunna risteilyllä muun muassa juotiin konjakkia, joka maksoi 700 euroa pullo.

Monia muitakin tarinoita riitti: Paavo Lipponen käytti virka-autoa kuljettajineen perheensä kyyteihin, kansanedustajat matkustivat puolisoineen verovaroin IPU:n kokoukseen vastoin matkustusohjetta ja Pirkko Ruohonen-Lerner raivostui Rosilan puututtua perusteettomiin kilometrikorvauksiin.

Myös Markku Laukkasen kanssa väännettiin esimerkiksi hallituspapereiden lähetyttämisestä taksilla eduskuntaan. Hän muistelee tämän myös tavanneen aina varata lennot viimehetkellä, jolloin paikkoja oli jäljellä yleensä vain bisnesluokassa.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja