Mainos

IS: Eduskunnan urheilukerhossa juhlittiin veronmaksajien piikkiin – avustuksilla litratolkulla olutta "saunajuomaksi"

Eduskunnan urheilukerho on hankkinut avustuksilla alkoholia, uutisoi Ilta-Sanomat. Kyseessä on lehden mukaan sääntörikkomus.

Ilta-Sanomat kertoo, että urheilukerho osti tukusta 200 olutta ja 24 siideriä syyskuussa 2015. Ostosten hinta oli yli 400 euroa.

Lehdelle puhunut kerhon puheenjohtaja, kansanedustaja Kari Uotila myöntää kyseessä olleen virhe ja kertoo, että juomat menivät urheilukerhon 70. vuosipäivänä pelattuun jalkapalloturnaukseen ”saunajuomiksi”.

Ilta-Sanomien mukaan eduskunnan kanslia on kertonut, että virvokkeet maksettiin ohjeiden vastaisesti avustuksilla epähuomiossa.

Eduskunnan urheilukerho on ollut julkisuudessa rahasotkujen tiimoilta jo aiemminkin.

Vuonna 2009 kävi ilmi, että kerhon tililtä oli hävinnyt rahaa jo vuosien ajan. Kerhon taloudenhoitajana toiminut virkamies myönsi kavaltaneensa yli 135 000 euroa kerhon varoja. Hän myönsi myös syyllistyneensä väärennykseen peitelläkseen kavallusta.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.