Hallituksen sisällä on tavanomaista liittää erilaiset lakiesitykset ja kiistakysymykset toisiinsa, jotta saadaan omia tavoitteitaan mahdollisimman hyvin läpi.
Hallituspuolueet neuvottelevat MTV Uutisten tietojen mukaan taksiuudistuksen yhteydessä myös Länsiradasta, eli niin sanotusta Turun tunnin junasta ja tuulivoimaloiden etäisyyksistä asutuksiin nähden.
Koplaamalla kiistakysymykset toisiinsa hallituspuolueet yrittävät saada omia tavoitteitaan läpi tekemällä lehmänkauppaa. Mitä lähemmäs tullaan vaalikauden loppua, sitä enemmän tuppaa olemaan kiistakysymyksiä hallituksessa.
– Kyllähän siellä on nimenomaan tarkoituksena aina saada omia tavoitteita lävitse. Usein näissä tilanteissa nipussa on paljoin asioita, jotka tuntuvat vähän erikoisilta, että miten nämä liittyvät toisiinsa, kertoo kansanedustaja Marko Kilpi (kok.) Eduskunnan takahuone ohjelmassa.
Tällä hetkellä on 1,5 vuotta seuraaviin eduskuntavaaleihin ja jo se luo lisäpaineita esimerkiksi hallituksen energia- ja ilmastostrategiaan, joka ei vieläkään ole valmistunut. Perussuomalaiset ei haluaisi pitää kiinni Suomen tavoitteesta olla hiilineutraali maa vuoteen 2035 mennessä.