Eduskunnan "joululahjarahat" herättävät kummastusta – maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän kotitilan lähellä kulkeva tienpätkä saa satojentuhansien parannuksen

Eduskunnan päätös kunnostaa sadoillatuhansilla euroilla tienpätkää, joka kulkee maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän kotitilan läheltä, on herättänyt kummastusta. Kyseinen raha on asiantuntijan mukaan pois kipeämmin kunnostusta kaipaavilta teiltä.

Eduskunnassa jaettiin tänäkin vuonna niin sanotut joululahjarahat. Kyseessä ovat lisäykset, joita valtiovarainvaliokunta teki hallituksen budjettiesitykseen mietinnössään tässä kuussa.

40 miljoonan euron lisäykset kohdistuivat muun muassa liikenneväyliin, ulkoilun ja luonnossa liikkumisen edistämiseen sekä kansalaisjärjestöjen toimintaan.

Osansa joululahjarahoista sai myös Etelä-Savon Pertunmaalla ja Mäntyharjussa sijaitseva Koirakiven kylä. Kylällä kulkeva osa maantiestä 15076, eli Koirakivenraitti, sai jo viime vuonna eduskunnan joululahjarahoista 100 000 euroa tien parantamiseen. Tänä vuonna valtiovarainvaliokunnassa myönnettiin samalle tielle 200 000 euroa.

Koirakivenraitti sijaitsee parin sadan metrin päässä maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän (kesk) kotitilalta.

Asiasta aiemmin uutisoineen Mäntyharjun ja Pertunmaan Pitäjänuutiset-paikallislehden mukaan noin 1,5 kilometrin mittainen Koirakivenraitti voidaan nyt päällystää asfaltilla joululahjarahojen ansiosta.

Pohjois-Savon Ely-keskuksen Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualueen johtaja Tommi Huttunen kertoi Pitäjänuutisille, että Etelä-Savossa, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa on useita Koirakivenraittia huonokuntoisempia ja enemmän liikennöityjä teitä.

– Todella huonokuntoisia päällystettyjä, vuorokausiliikenteeltään 300-500 auton teitä alueellamme on todella paljon. Määrärahat eivät ole aikoihin riittäneet näiden kunnostamiseen. Tämä raha on pois näistä teistä, Huttunen sanoi.

Ministeri tyytyväinen

Ministeri Leppä kertoo sähköpostiviestissään olevansa tyytyväinen, että rahaa tuli Koirakivenraitin kunnostamiseen.

– Tie on kunnostuksen tarpeessa. Tie on yhdystie ja sillä on paljon raskasta liikennettä ja se on aika-ajoin luokattoman huonossa kunnossa. On hyvä, että maaseudun teihin on nyt enemmän varoja käytössä kuin pitkään aikaan, Leppä kertoo.

Puolueiden kansanedustajista koostuvilla eduskuntaryhmillä on ratkaiseva vaikutus siihen, mihin kohteisiin rahoja myönnettiin.

Talouselämä kysyi Lepälle lähettämissään kysymyksissä, oliko puhdas sattuma, että ministerin kotitilan viereinen tie sai rahaa, ja vaikuttiko Leppä eduskuntaryhmän kautta tai muuten asiaan.

– Tierahoitus koostuu useista eri kokonaisuuksista. Suurimmat hankkeet, jotka saavat EU-rahoitusta ja suoraa budjettirahoitusta, päätetään hallituksen ja eduskunnan toimesta. Tienpidon perusrahoitus ja sen taso päätetään samoin ja ELY:t käyttävät rahat oman valmistelunsa pohjalta, kertoi Leppä vastausviestissään.

– Yksityistiemäärärahojen taso määräytyy myös hallituksen ja eduskunnan toimesta. Eduskunta on perinteisesti budjettimietintönsä osana jakanut varoja eri puolille maata eri kokoisiin tiehankkeisiin. Tästä osuudesta nyt sitten Koirakivenraitti sai kunnostusrahat ja hyvä niin, Leppä jatkoi.

Harakan mielestä kyseessä on "karkkirahat"

Eduskunnan budjettimietintöjen lisäykset ovat herättäneet aiemmin arvostelua.

Silloinen kansanedustaja Kari Uotila (vas) kysyi vuonna 2018, onko joululahjarahaperinne eduskunnan arvovallan mukaista ja nykyisin liikenne- ja viestintäministerinä toimiva Timo Harakka (sd) arvioi tuolloin, että kyseessä on "karkkiraha". Vuonna 2018 joululahjarahaa jaettiin 60 miljoonan euron verran.

Valtion talousarvioesitys vuodelle 2021 on noin 65,2 miljardia euroa. Esitys on 11,7 miljardia euroa alijäämäinen. Alijäämä katetaan lisälainanotolla.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja