Elsi Katainen tai Petri Honkonen maa- ja metsätalousministeriksi – Lepän seuraaja valitaan

Keskusta valitsee torstaina uuden maa- ja metsätalousministerin Jari Lepän tilalle. Tällä hetkellä kaksi nimeä nousee ministeripörssin kärkeen.

Suosikit ovat europarlamentaarikko Elsi Katainen ja puolueen varapuheenjohtaja Petri Honkonen. Kansanedustaja Anne Kalmari voi hakea tukea ministerihaluilleen ja paikasta saatetaan joutua myös äänestämään, arvioi keskustalähde. 

Ykkösnimeksi on noussut europarlamentaarikko Elsi Katainen Savo-Karjalan vaalipiiristä. Katainen on koulutukseltaan agrologi-AMK ja ammatillisten aineiden opettaja. Kataisen perheellä on lypsykarjatila Pohjois-Savossa.

Katainen on hyvin perillä EU:n maatalouspolitiikasta ja maataloustuista, mikä on suuri vahvuus, jos hänet valitaan maa- ja metsätalousministeriksi.

Tällä hetkellä keskustan puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Annika Saarikko on ainoa nainen keskustan viidestä ministeristä. Myös tämä puoltaisi Kataisen valintaa Lepän seuraajaksi vaalikauden loppuajaksi. 

Elsi Katainen on myös samasta vaalipiiristä kuin keskustan konkarit Anu Vehviläinen ja Hannakaisa Heikkinen, jotka molemmat ovat ilmoittaneet jättävänsä eduskunnan tämän vaalikauden jälkeen. 

Katainen ei halunnut tänään kommentoida mahdollista ministeriyttä MTV Uutisille. 

– Jos minua kysytään ministeriksi, minun täytyy pohtia sitä joka kantilta, toteaa Katainen. Hän sanoo viihtyvänsä hyvin nykyisessä tehtävässään Brysselissä. 

Keskustalaisten arvioiden mukaan Katainen myös valitaan, jos Saarikko esittää häntä tehtävään ja Katainen haluaa ministeriksi. 

Honkonen – keskustan tulevaisuuden lupaus

Puolueen varapuheenjohtaja Petri Honkonen on myös vahvoilla uudeksi maa- ja metsätalousministeriksi. Honkonen on toisen kauden kansanedustaja ja keskustan tulevaisuuden lupaus. Suosittu Honkonen on Keski-Suomen vaalipiiristä. 

Keskustan sisäpiiriläisten mukaan Saarikon ehdotuksessa ministeriksi painaa maatalousasioiden syvällinen osaaminen. Uusi ministeri saa hoitaakseen vaikea ruokakriisin, joka on pahentunut Ukrainan sodan seurauksena. 

– Yleistietämyksellä ei pärjää maatalouden tukikiemuroiden kanssa, keskustalähde arvioi. 

Lisäksi puolueen sisäpiiriläinen arvioi, että haussa on nimi, joka on ehdolla myös ensi vuoden eduskuntavaaleissa.

Kalmari jakaa mielipiteet

Lisäksi ministeripörssissä on mukana myös Anne Kalmari. Hän on kotoisin samasta vaalipiiristä kuin Honkonen. Kalmari on nykyään eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja. Hänen tietotaitoaan on siis vaikea ohittaa. 

Kalmari jakaa kuitenkin vahvasti keskustalaisten mielipiteitä ja häntä pidetään liian provosoivana. Osa keskustalaisista epäilee hänen paineensietokykyään vaikeassa paikassa.

– Ministerillä pitää olla tilannetajua ja ymmärtää milloin kannattaa vain olla hiljaa, eräs keskustalainen kommentoi MTV Uutisille. 

MTV Uutisten tietojen mukaan Kalmari ei kuitenkaan luovuttaisi helpolla ja mahdollista on, että ministerisalkusta joudutaan äänestämään. Lähtökohtana kuitenkin on, että puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Annika Saarikon esitys voittaa kisan. 

Lisäksi Pirkanmaan Keskusta on ehdottanut uudeksi maa- ja metsätalousministeriksi kansanedustaja Arto Pirttilahtea. Pirttilahti on agrologi ja kolmannen kauden kansanedustaja. 

Uusi ministeri Jari Lepän seuraajaksi valitaan keskustan eduskuntaryhmän, puoluehallituksen ja meppiryhmän yhteiskokouksessa kello 9 alkaen. MTV:n Uutisaamu ja MTV Live seuraavat kokousta kello 8.30 alkaen. 

Lue myös:

    Uusimmat