Edes syöminen tai veden juominen ei auta – vain tämä itsestäänselvä keino estää krapulan

Tutkijoiden mukaan ainoa varma tapa välttää seuraavan aamun huono olo on juuri se itsestään selvyys, jota kukaan meistä ei vain haluaisi ajatella – juo vähemmän.

Kaikilla meillä on omat keinomme selvitä krapulasta, oli se sitten rasvainen ruoka, kahvin tai limujen juominen tai kylmä suihku. Selvitysten mukaan nämä keinot ovat kuitenkin ajanhukkaa. Tai ainakaan niillä ei ole mitään tekemistä krapulan parantamisen kanssa.

Krapula seuraa alkoholia nauttinutta

Edes veden juominen alkoholiannosten välillä ei ehkäise krapulan syntyä seuraavana aamuna. Hollannin Utrechtin yliopiston selvityksessä 826 hollantilaista opiskelijaa vastasi kyselyyn, jossa kysyttiin heidän viimeisimmän humalahakuisesta juomiskerrastaan.

Tulosten mukaan kaikki maksavat seuraavana aamuna hinnan edellisen illan juomisistaan. Hieman yli puolet kyselyyn vastanneista opiskelijoista kertoi syöneensä juomisen jälkeen ennen nukkumaan menoa, mutta tällä oli vain hyvin pieni vaikutus heidän kokemaansa krapulan tasoon.

– Tähän asti tehtyjen selvitysten ja tutkimusten perusteella tiedämme, että ainoa toimiva keino välttää krapula on juoda vähemmän, selvityksen päätutkija Joris Verster sanoi Independentille.

– Ne, jotka söivät ruokaa tai joivat vettä, voivat aavistuksen paremmin kuin ne, jotka eivät toimineet näin. Ero ei kuitenkaan ollut merkittävä.

Tutkijoiden mukaan jopa alkoholia useasti juovat, jotka ajattelivat olevansa immuuneja krapulalle, itse asiassa vain pettävät itseään. Arviolta 25–30 prosenttia alkoholia nauttivista ajattelevat, että he voivat juoda miten paljon tahansa ja silti herätä seuraavana aamuna hyvinvoivina.

"Immuunit" joivat vähemmän kuin luulivat

Eräässä tutkimuksessa veren alkoholipitoisuus mitattiin 789 kanadalaisopiskelijalta, jotka olivat aiemmin kertoneet juomistottumuksistaan. 79 prosenttia niistä, jotka väittivät olevansa krapulalle immuuneja, joivat vähemmän kuin luulivat.

– Yleisellä tasolla löysimme melko selkeän yhteyden: Mitä enemmän juot, sitä todennäköisemmin podet seuraavana aamuna krapulaa, Verster sanoo.

– Suurella osalla niistä, jotka kertoivat, etteivät koskaan pode krapulaa, oli taipumus juoda vähemmän alkoholia. Ehkä jopa vähemmän kuin sen määrän, minkä he ajattelivat johtavan krapulaan.

University College Londonin psykologi Michael Bloomfield kommentoi myös selvityksen tuloksia.

– Alkoholin väärinkäytön kustannukset pyörivät maailmanlaajuisella tasolla sadoissa miljardeissa euroissa vuosittain. Tästä syystä on tärkeää vastata yksinkertaisiinkin kysymyksiin, kuten ”miten välttää krapula?

– Vaikka lisätutkimusta vielä tarvitaan, tämä selvitys osoittaa vastauksen olevan yksinkertainen – juo vähemmän.

Miten suomalainen juomakulttuuri on muuttunut? Mikä on alkoholin kohtuukäyttöä? Aiheesta keskusteltiin SuomiAreenassa heinäkuussa 2015.

Lähde: Independent

Lue myös:

    Uusimmat