Edellinen kerta johti Kimi Räikkösen yllätysvoittoon – F1 pakotettu harvinaiseen siirtoon sääolojen takia

Japanin GP:n aika-ajot siirrettiin sunnuntaille hirmumyrskyn vuoksi – näin viikonloppu etenee 2:39
Mervi Kallio raportoi Japania lähestyvästä hirmumyrskystä Suzukan F1-varikolta.

Formula ykkösten aika-ajojen siirtäminen sääolosuhteiden takia lauantailta sunnuntaille on varsin uusi toimintatapa. Historian neljästä tapauksesta peräti kolme on osunut juuri Japanin Suzukaan.

MAINOS

Koko F1-kausi C Morella!

Japanin GP suorana 11.-13.10.
La: ajotapahtumat peruttu taifuunin takia
Su: aika-ajot klo 3.55, Japanin GP klo 8.05, ennakkotunnelmat klo 7.00

Kaikki suorat ajolähetykset C More Maxilla ja cmore.fi -suoratoistopalvelussa

F1-sarja päätti yhteistyössä paikallisten viranomaisten kanssa jo hyvissä ajoin, ettei aika-ajoja yritetäkään viedä läpi lauantaina supertaifuuniksi yltyneen Hagibis-hirmumyrskyn takia.

Nyt lähtöjärjestys ratkaistaan sunnuntaiaamuna kello 4 Suomen aikaa alkavassa aika-ajossa, jonka päätöksestä kisastarttiin on uuden ohjelman mukaan vain reilut kolme tuntia. Edelleen on epävarmaa, päättyvätkö rankkasateet sunnuntaiaamuun mennessä, jotta aika-ajo varmasti pystytään ajamaan.

Syksyn taifuunit ovat osuneet todella monesti juuri Japanin F1-kisaviikonloppuun. Edelliset kerrat, jolloin tämä on pakottanut siirtämään aika-ajot lauantailta sunnuntaille ovat osuneet vuosiin 2004 ja 2010.

Näistä ensimmäisellä kerralla kyseessä oli taifuuni Ma-on, joka viskeli autoja jo perjantain harjoituksissa siihen tapaan, ettei järjestäjillä ollut muuta vaihtoehtoa kuin sulkea rata-alue lauantaiksi. Seuraavana päivänä Michael Schumacher ajoi aamulla paalupaikalle yhä sateen kastelemalla radalla ja jyräsi voittoon myöhemmin iltapäivällä.

Vuonna 2010 ei oltu aivan samanlaisessa myrskynsilmässä, mutta järjestäjien odotus rankkasateen taukoamiseksi osoittautui turhaksi. Tiimit alkoivat aikansa kuluksi rakentaa omia paattejaan, jotka kiisivät kilpaa pitkin puroksi muuttunutta varikkosuoraa. Sunnuntaina Sebastian Vettel ajoi paalupaikan ja kisavoiton aurinkoisessa säässä.

Ainoa Japanin ulkopuolella sattunut tapaus on Australiasta vuodelta 2013. Siinä missä Adelaidessa vuonna 1991 kisaa yritettiin epätoivoisesti viedä loppuun asti, Melbournessa yritettiin 23 vuotta myöhemmin hakata päätä seinään hiukan samaan tapaan.

Aika-ajot käynnistyivät, mutta useiden pyörähdysten ja lopulta Ferrarin Felipe Massan seinään osumisen jälkeen ajot keskeytettiin ja siirrettiin sunnuntaille. Vettel oli tälläkin kertaa paras sunnuntain paalutaistossa, mutta kisassa Lotuksen Kimi Räikkönen pokkasi yllätysvoiton noustuaan seitsemännestä lähtöruudusta ykköseksi rengastaktiikansa ansiosta.

Kaksi vuotta myöhemmin syksyllä hurrikaani Patricia iski voimalla Yhdysvaltojen eteläosiin ja katkaisi Texasin Austinin aika-ajot kahteen ensimmäiseen osioon. Väkinäisen taistelun jälkeen päätöstä siirrosta jouduttiin tällä kertaa odottamaan todella pitkään – uuden alkamisajan siirtyessä jälleen aina puolella tunnilla eteenpäin.

Lopulta paikalla kastuneet muutamat fanit saivat pettyä. Aika-ajot jätettiin kesken ja Nico Rosberg julistettiin paalupaikkamieheksi.

Lue myös:

    Uusimmat